perjantai 30. lokakuuta 2015

George Harrison: Bangla-desh / Deep Blue (UK 1st pressing) DECCA contract pressing

UK 1st pressing 1971, Apple R5912
mothers, stampers: 5, 6
7YCE 21573-1U / 7YCE 21574-1U
Sleeve: Generic

Hyllyä täydennetään George Harrisonin toisella UK-singlejulkaisulla. Bangla-desh ilmestyi Englannissa pelkässä Applen mustassa levypussissa, vaikka edelleen siellä täällä näkyy väitteitä mahdollisista UK-kuvakansista. Monissa muissa maissa se ilmestyikin kuvapussissa, mutta ei Englannissa. Arvelen, että etenkin tanskalaista kuvakantta luullaan UK-originaaliksi, sillä alkuperämaata on melkoisen vaikea tunnistaa. Monissa The Beatles ex-jäsenten Apple-soolokansissa ei ole juuri muuta mainintaa kuin Applen logo tai kataloginumero. Näyttäähän se tanskalainen kansi jopa ihan kelvolliselta ja vaikkapa ajankohtaan sopivalta UK-kannelta. Olen silti sitä mieltä, että ilman kuvakansia ilmestyi. Muutoin kansia olisi saatavilla enemmän kuin satunnaisesti, joitain siellä ja täällä.
Ensimmäiseksi kiinnitin huomiota tässä singlessä siihen, että keskiössä on tuttu rengas ja siten se on ilmiselvä Deccan sopimuspainos. Sen enempää arvioimatta maksoin ne muutamat eurot, jotka tästä varsin yleisestä singlestä saa pulittaa. Mielenkiinto ainakin heräsi.
Bangla-deshista on julkaistu ensin demo ja sitten pari tumman omenan variaatiota sekä viimeisimpänä vaalea omena polo-kauluksella. Ei siis kovinkaan montaa verrattuna debyyttisingle My sweet Lordiin, josta on löytyy vajaa 50 erilaista UK originaalia julkaisua, eikä siihen lukuun ole edes laskettu jälkipainoksia.

Deccan sopimuspainoksen voisi kuvitella olevan hieman harvinaisempi kuin EMI:n tavanomainen painos, mutta vaikuttaa siltä, että juuri tässä singlessä Decca saattaa olla jopa yleisemmin vastaantuleva. Deccasta on kaksi variaatiota, joiden keskinäinen ero on vasemman laidan Harrisongs-Essex Int –tekstien välisessä keskityksessä. Toisessa ne ovat samassa linjassa ja toisessa Essex on enemmän vasemmalla.

Kummallista kyllä, Bangla-desh-singleä ei ole tavattu originaalina kiinteällä keskiöllä vaan ainoastaan push-outtina.
Deccan sopimusvinyylit ovat painavampia kuin EMI:n. Tässäkin eroa näytti olevan peräti 3 grammaa (41 g vs. 38 g). Näppituntuma valehteli. Tuntui kyllä huomattavasti painavammalta. Mother/stamper-koodi on normaalista EMI:stä poikkeava sillä Decca ei käyttänyt samaa merkintätapaa. Ei siis kirjaimia kello kolmessa.

Yhtä kaikki, hieno biisihän tämä on. Kyseessä siis aikanaan Ravi Shankarin pyynnöstä, toiveesta tai aloitteesta tehty hyväntekeväisyyskonsertin nimikkobiisi. B-puolen biisiä Deep Blue ei julkaistu 35 vuoteen missään muualla kuin tässä singlessä. George kirjoitti biisin äitinsä muistoksi, joka kuoli syöpään vuonna 1970.

Harvinaisuus: 1


A-puoli, Decca

A-puoli, Decca

B-puoli, Decca

B-puoli, Decca

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Ticket To Ride / Yes It Is (UK 1st pressing)

UK 1st pressing 1965, Parlophone R5265
mothers, stampers: 1PG, 7HA
7XCE19254-3 / 7XCE19255-2
Sleeve: Parlophone company sleeve

UK 1st pressing 1965, Parlophone 5265
mothers, stampers: 6GRR, 8GRR
7XCE19254-3 / 7XCE19255-2
Sleeve: Parlophone company sleeve

Ticket To Ride –singleä on yhteensä (vain) neljä tiedossa olevaa UK-variaatiota. Selkein ero on fontissa. Kolmea eri tyyliä on painettu, joista kaksi ensimmäistä ovat “thin font” ja kolmas sitten “thick font”. Kaksi ensimmäistä eroavat toisistaan helposti, nimikkobiisi on kirjoitettu joko pienellä tai suurella koolla. Lisäksi Parlophonen logo ja teksti ovat ensimmäisessä suuria ja jatkossa kokoa pienennettiin. Eroja löytyy myös vasemman laidan (kolmelle riville jaetusta teksteistä: Northern Songs NCB. Kolmas on sitten, ei pelkästään thick font, vaan se myös näyttää hyvin erilaiselta. Fontti on sama kuin seuraavassa singlessä, eli Help!:ssa.

Neljä tunnettua TTR UK-variaatiota ovat siis:

1. painos thin font, suuri Parlophone, pieni Ticket To Ride. Northern, Songs ja NCB eivät ole keskinäisesti keskitetty kunnolla. Northern ja NCB alkavat samasta linjasta vasemmalta ja Songs on keskeltä keskitetty.
1. painos thin font, pieni Parlophone, suurempi Ticket To Ride. Northern, Songs ja NCB ovat allekkain, keskitetty keskelle kunkin rivin tekstiä.
1. painos thick font, pieni Parlophone, erilainen fontti. Northern, Songs ja NCB ovat allekkain, keskitetty keskelle kunkin rivin tekstiä.
1. painos thick font, pieni Parlophone, erilainen fontti. Northern, Songs ja NCB ovat allekkain, keskitetty keskelle kunkin rivin tekstiä. NCB on hieman liikahtanut oikealle päin verrattuna Songs-tekstiin.

TTR singleä painettiin tuon jälkeen vasta vuonna 1976. 


Thick fonttia ei levyhyllyssä ole, se laitetaan hankintalistalle. Molemmat thinit sen sijaan löytyvät. 

Levyhyllystä puuttuvien UK-singlelevyjen (1962-1969) kartoitus on edelleen meneillään. Tulos on aika masentava:

Levyhyllyssä on 71 singleä ja puuttuvia on 72. Kokonaismäärä on siis 143 kpl (joka on paras tieto tällä hetkellä). 

Kyseessä on UK Parlophone ja UK Apple kaikki mahdolliset (tiedossa olevat) variaatiot vuosilta 1962-1969. Luvuissa ei ole huomioitu erikseen kiinteitä tai irrotettavia keskiöitä vaan siis  pelkästään erilaiset etikettivariaatiot. Demot ja exportit on huomioitu. Noh, seuraava single tarkoittaa, että enää ei puutu yli puolet...


Harvinaisuus: 1+

Levyhyllyn TTR-singlet

A-puoli, suuri Parlophone, pieni TTR

B-puoli, suuri Parlophone, pieni TTR

A-puoli, pieni Parlophone, suuri TTR

B-puoli, pieni Parlophone, suuri TTR

perjantai 16. lokakuuta 2015

The Ballad Of John And Yoko / Old Brown Shoe (UK 2nd pressing)

UK 2nd pressing 1969, Apple R5786 (solid centre)
mothers, stampers: 2HOG, 2TMG
7XCE 21306-1U / 7XCE 21307-1U
Sleeve: Apple company sleeve

UK 1st pressing 1969, Apple R5786 (solid centre)
mothers, stampers: 7LL, 5LO
7XCE 21306-1U / 7XCE 21307-1U
Sleeve: Apple company sleeve

UK 1st pressing 1969, Apple R5786 (push-out centre)
mothers, stampers: 5AA, 3AD
7XCE 21306-1U / 7XCE 21307-1U
Sleeve: Swedish picture sleeve

Levyhyllyn täydennykseksi varsin tavallinen The Ballad Of John And Yoko –single. Kyseessä on UK 2. painos. Sen kummemmin singleä tutkimatta, tiesin (vaistosin) sellaisen puuttuvan kokoelmasta ja puuttuihan se. 


UK 2. painoksen alkupään singlet on painettu jo samana vuonna kuin 1. painos, eli 1969. Suurimpana erona on se, että teksti: “SOLD IN U.K. SUBJECT TO RESALE…” oli jätetty pois etiketin keskeltä. Seuraava single Something julkaistiin Englannissa pelkästään stereona ja ensimmästä kertaa sitten vuoden 1964, ilman SIUK-tekstiä. TBOJAY ilmestyi toukokuun lopussa ja SIUK-teksti jätettiin pois kesällä 1969. Ei siis ihme, että tässäkin 2. painoksen singlessä on aikaisemmat mothers/stampers-koodit kuin monissa muissa, varsinaisissa 1. painoksen singleissä. Molempia etikettejä prässättiin siis samoihin aikoihin. 

Sikäli kun mielestäni hankin vain tavallisen päivityksen singlelaatikkoon, hämmästys oli suuri, kun en löytänyt tätä labelia Bruce Spizerin ja Frank Danielsin kirjasta, josta yleensä kaikki löytyy. Dokumentoimaton variaatio siis. Niinhän se tulkitaan.


2. painoksen etiketeistä on tunnistettu vain sellainen sellainen variaatio, jossa ℗ 1969 –symbolin ℗ on suunnilleen samankokoinen kuin vuosiluku. Tässä on kuitenkin ℗ 1969 kuten 1. painoksen singleissä, eli ℗ on pienempi.
Harvinaisuudesta tuskin on kysymys. Jotain jää vain aina dokumentoimatta. Toisaalta pitäisi tutkia tarkemmin, jotta moista voisi väittää, eli perustuu siis vain aavistukseen.

TBOJAY 1. painoksen variaatioita on kaikkiaan neljä ja kaikkia niitä tavataan sekä irrotettavalla, että kiinteällä keskiöllä. Variaatiot erottuvat toisistaan vain etiketin vasemman laidan tekstien keskittämiseroissa. Hyvin pieniä eroja. UK 2. painoksen singleä käsittääkseni löytyy vain kiinteällä keskiöllä ja nyt tämä mukaan lukien, etikettivariaatioita on ainakin kaksi.

Ohessa kuvat myös hyllyn 1. painoksen singleistä, jossa  pieni ℗ -symboli. Kaksi eri variaatiota, toinen solid ja toinen push-out. Ruotsalainen kansi on vain sen takia, että toinen UK (push-out) tuli siihen verhoiltuna. Ruotsin EMI teetätti paikalliset kannet ja laittoi sisälle UK-painoksen. Ainakin tässä siis. Ainakin luulisin siis. Ainakin epäilen. 
Naapurimaan The Beatles-diskografia yhtä tiettyä albumipoikkeusta lukuunottamatta on levyhyllylle melkoisen vieras.

Harmillista kyllä, tästäkin singlestä on siis kovin puutteellinen UK-variaatiosatsi hyllyssä. 

Kun vaan viitsisin, laskisin Levyhyllyn UK-kokoelman täydellisyysasteen prosentteina, mutta en vitsi masentaa itseäni tarkoituksellisesti. Ehkä se sitten seuraavassa päivityksessä. Vaikkapa aluksi single-levyjen osalta.

Harvinaisuus: 1+



Levyhyllyn TBOJAY-singlet

UK 2. painos, A-puoli

UK 2. painos, B-puoli

UK 1. painos, A-puoli, kiinteä keskiö

UK 1. painos, B-puoli, kiinteä keskiö

UK 1. painos, A-puoli, irrotettava keskiö

UK 1. painos, B-puoli, irrotettava keskiö


lauantai 10. lokakuuta 2015

Get Back / Don’t Let Me Down (UK 1st pressing)

UK 1st pressing 1969, Apple R5777
mothers, stampers: 1A, 2T
7XCE21296-1U / 7XCE21297-1U
Sleeve: Apple company sleeve

mothers, stampers: 9GTT, 5RDG
7XCE21296-1U / 7XCE21297-1U
Sleeve: Apple company sleeve

Jotain uutta pitäisi saada kokoelmaan. UK-diskografia on aika hyvällä mallilla ja välillä iskee väsymys hakea koko ajan jotain puuttuvaa. Mietin, että mistähän sitä jatkaisi? Pitää vain ottaa jokin levy käteen ja katsoa kuinka paljon variaatioita puuttuu ja etsiä niitä puuttuvia. Helppoa. Jos muistan oikein, niin hyllyssä ei vieläkään yhtään normaalipainoksen singleä, josta olisi täydellinen (60-luvun) UK-sarja kaikkine variaatioineen. Jostain puuttuu vain yksi ja joistain sitten useampia.
Get Back –singlen osalta päässä oli lähtökohtaisesti pelkkä black-out. Tiesin, että hyllystä löytyy, mutta ei mitään muistikuvaa kuinka monta ja mitä etikettejä.


Singlelaatikosta löytyi kaksi GB-singleä, joista toinen oli push-out centre ja toinen solid centre. Heti huomasi, että etiketeissä on ainakin eroa. Tekstit “Northern Songs” ja “℗1969” on keskitetty eri tavalla.

Täydellinen Get Back UK 60-luvun singlediskografia näyttää nykytiedon mukaan tällaiselta:

UK 1. painos: Ei NCB-tekstiä etiketissä, ℗1969 keskitettynä Northern Songs tekstin kanssa, irrotettava keskiö (KUVA)
UK 1. painos: Ei 
NCB-tekstiä etiketissä, ℗1969 keskitettynä Northern Songs tekstin kanssa, kiinteä keskiö
UK 1. painos: Ei 
NCB-tekstiä etiketissä, ℗1969 sisempänä Northern Songs tekstiin nähden, irrotettava keskiö
UK 1. painos: Ei 
NCB-tekstiä etiketissä, ℗1969 sisempänä Northern Songs tekstiin nähden, kiinteä keskiö (KUVA)
UK 1. painos: 
NCB-teksti etiketissä, ℗1969 keskitettynä Northern Songs tekstin kanssa, irrotettava keskiö
UK 1. painos: 
NCB-teksti etiketissä, ℗1969 keskitettynä Northern Songs tekstin kanssa, kiinteä keskiö
UK 1. painos: 
NCB-teksti etiketissä, ℗1969 sisempänä Northern Songs tekstiin nähden, irrotettava keskiö
UK 1. painos: 
NCB-teksti etiketissä, ℗1969 sisempänä Northern Songs tekstiin nähden, kiinteä keskiö
UK 2. painos: Ei SOLD IN U.K. SUBJECT TO RESALE… -tekstiä, pelkkä irroitettava keskiö

Eli yhdeksän kappaletta näitäkin pitäisi kerätä, jos kaikki haluaisi. Ohessa siis kaksi etikettivariaatiota. On selvää, että NCB-teksti lisättiin Norther Songs –tekstin jälkeen vasta ensimmäisten prässäysten jälkeen. Levyhyllyssäkin olevan irrotettavan keskiön mother/stamper –koodi on varsin aikainen: 1A, 2T. Jopa verokoodikin löytyy A-puolen etiketistä. Vuonna1969 painetussa singlessä sitä voidaan pitää pienenä harvinaisuutena. Tummaa omenaa nuo kaikki ovat. Vaaleampi tuli vasta 70-luvulla.

Ok. Eli hankittavaa löytyi heti kun levyhyllyä penkoi. Get Back –single on varsin yleinen, joten talouskaan ei kärsi kohtuuttomasti. Harvinaisin saattaa olla tuo ilman SIUK-tekstiä oleva.

Harvinaisuus: 1+


Levyhyllyn GB-singlet, push-out ja solid centre

Push-out, A-puoli, ℗1969 keskitetty

Push-out, A-puoli KT-verokoodi

Push-out, B-puoli, ℗1969 keskitetty

Solid, A-puoli ℗1969 sisempänä

Solid, B-puoli ℗1969 sisempänä



lauantai 3. lokakuuta 2015

John Lennon: #9 Dream / What You Got (UK 1st pressing) DEMO 1G, 1G

UK 1st pressing 1974, Apple R6003
mothers, stampers: 1G, 1G
7YCE21758-1U / 7YCE21759-1U
Sleeve: Apple company sleeve

Johnin kahdeksas UK-soolosingle #9 Dream ilmestyi ilman kuvakansia, tavallisessa mustassa Applen sisäpussissa. Levyhyllyyn täydennykseksi saatiin demo-versio. Aiemmin oli jo tavallinen, jälleenmyyntiin tarkoitettu single.

UK #9 Dream diskografia etikettivariaatioineen on tällainen:


Demo 1: suuri A-kirjain ja päivämäärä
Demo 2: suuri A-kirjain ja päivämäärä. A-puolen biisi on editoitu. #9 Dream (edited)
1.painos: teksti ”From The LP Walls And Bridges”etiketin alalaidassa
2.painos: teksti ”From The LP Walls And Bridges”etiketin oikeassa reunassa

Tästä singlestä tehtiin siis jopa kaksi eri demoa. Ensimmäisen demon jälkeen tuli ilmeisesti tarve tehdä vielä editoitu versio radiosoittoon. Hieman tylsästi, en viitsi selvittää tarkemmin miksi editoitu versio piti laittaa liikkeelle ja miten se eroaa normaalista. #9 Dream kestää 4:44, saattaa olla, että vain kestoa haluttiin lyhentää. Edited version matriisissa on tiettävästi vielä kirjaimet “DJ” tekstin “1U” tilalla.
On melko varmaa, että tämä demo painettiin ennen editoitua versiota, sillä tämän singlen mother ja stamper –koodi on aikaisin mahdollinen, eli 1G, 1G.

Ohessa kuvat myös normaalista singlestä. Mother, stampers –koodi on 1M, 3T. Normaalipainoksen etiketin keskellä on ajalle tyypillinen polo-kaulus näkyvissä joka ensi esiintyi jo 1972. Näiden kahden singlen etiketeissä ei juuri ole värieroja, molemmat vaikuttavat aavistuksen keltaisilta vihreään tai tummanvihreään verrattuna.
Yhtä kaikki, kovin hieno ja aliarvostettu biisihän tämä on. Ei ihan hirmuinen keräilyharvinaisuus, vaikka tuota demo edited-versiota en juuri ole tavannut.

Harvinaisuus: 2

Demo ja normaalijulkaisu

A-puoli, demo

A-puoli, demo G-stamper

B-puoli, demo 

B-puoli, demo G-stamper

A-puoli, kaupallinen julkaisu

B-puoli, kaupallinen julkaisu

B-puoli, kaupallinen julkaisu, polo-kaulus