perjantai 26. toukokuuta 2017

All My Loving (UK 1st pressing) cover printing error + side 1 label variation

UK 1st pressing 1964, Parlophone GEP8891
mothers, stampers: 5GRM, 4GRP
7TCE790-1N / 7TCE791-1N
picture sleeve

UK 1. painoksen All My Loving EP-levy oli jo hyllyssä, mutta tällä kertaa huomio kiinnittyi kanteen. Kannen yläosan oranssin värin puute on aiemminkin huomattu värivirhe, joka ilmeisesti vaihtelee nyt hankitusta noin 75 % vaaleasta aina 100 % valkoiseen. Arvailen, että tässä kävi vain virhe tehtaalla ja oranssi väri loppui kesken painamisen. Virheellinen kansi sitten jopa laminoitiin ja laitettiin markkinoille. Voisi kuvitella, että suurin osa kuitenkin jäi tehtaalle, sillä aika helposti värivirhe on havaittavissa. 


Ylempänä virheetön ja alla noin 75 % vaalea yläosa

Tietyllä tavalla ainutlaatuisen kannen lisäksi etiketin 1-puoli oli mielenkiintoinen. Spizer/Danielsin kirjassa UK 1. painoksen AML EP:n 1-puolen etikettivariaatioita ei pitäisi olla ollenkaan, vaan yhdellä ja samalla mentiin, vaikka 2-puolen etikettiä muutettiin useammankin kerran. 2-puolesta on jopa kuusi variaatiota. 
Nyt löytyi siis 1-puolen variaatio, jonka voisi kuvitella olevan ihan ensimmäinen painettu. Yleisesti nyrkkisääntönä voi pitää sellaista, että päällekkäin olevien rivitysten tekstien uudelleen keskityksillä haettiin enemmän säännönmukaisuutta ja esimerkiksi rivitysten vasemman linjan tasausta tai sitten rivitekstejä keskitettiin keskeltä. Tekstien painaminen taisi olla hankalaa puuhaa, sillä noita asioita hierottiin ainakin EMI:n toimesta läpi koko 60-luvun.
Näissä kahdessa etiketissä on siis marginaalisen pieni ero, teksti: "D. JAMES" on tässä nyt hankitussa enemmän vasemalla kuin aiemmassa variaatiossa, joka piti olla siis se ainoa.  Vaikuttaa siis siltä, että D. JAMES on korjattu toiseen variaatioon. Ohessa erot:


D. JAMES vasemmalla (ehkä ihan ensimmäinen)
D. JAMES tasattu NCB/BIEM kanssa

1-puolen etikettivariaatioita on siis ainakin kaksi. Arvelen, että niitä löytyy lisää kun osaa hakea oikeaa asiaa. Mielenkiintoista kyllä sekin, että tämänkin takakannessa on teksti "Front cover photograph: Robert Freeman", joka siis pitäisi puuttua aivan ensimmäisistä kansista (virhepainos). levyhyllyn molemmat 1. painosten kannet ovat ko. tekstillä, mutta 2. painoksen yhdestä variaatiosta se puuttuu. Kannet, vinyylit ja etiketit kaiketi menivät tässäkin levyssä hieman sekaisin työvaiheessa. Voisinhan toki vaihtaa  kannet keskenään, niin olisi sitten kaikkien taiteiden sääntöjen mukainen 1. painos. Paitsi, että vinyylin mother/stamper -koodi ei kuitenkaan ole missään näissä ihan alkupäätä.

Harvinaisuutta on vaikea arvioida, sillä vaikka tässä yhdistyy värivirhe ja variaatio niin superharvinaiseksi luokittelu olisi melkoinen ylilyönti, sillä myös keräilijöiden kiinnostus painaa arvioinnissa. Kovimmat keräilijät haluavat kakki mahdolliset variaatiot ja kansien virheet, mutta yleisesti näitä ei varmaankaan pidetä ns. kovin tärkeinä hankintoina, joihin oltaisiin valmiit satsaamaan. Pikemminkin haetaan mieluummin kannnen ja levyn osalta uudenveroista ensipainamaa. Popsikessä on yksi toteutunut kauppa, jossa 100 % vaalean yläosan VG-kuntoinen kansi levyineen on myyty £300 hinnalla. Eli joitain keräilijöitä siis kiinnostaa. 

Harvinaisuus: 2+


Hyllyn 1. ja 2. painoksen AML EP:t

Kannen etupuoli

Takakansi

1-puoli

2-puoli

1-puoli, aiemmin hankittu

2-puoli, aiemmin hankittu

perjantai 19. toukokuuta 2017

Nowhere Man -EP (UK 2nd pressing) SOLID CENTRE

UK 2nd pressing 1966, Parlophone GEP8952
mothers, stampers: 1T, 1GM
7TCE 904-1 / 7TCE 905-1
solid centre, picture sleeve

UK 1st pressing 1965, Parlophone GEP8952
mothers, stampers: 1O, 1P
7TCE 904-1 / 7TCE 905-1
push-out centre, picture sleeve

Harvinaisin The Beatlesin UK EP-levyistä on varmasti kiistatta Nowhere Man vuodelta 1965. Asia ei ole kuitenkaan ihan niin yksinkertainen. Suurin osa 1963-1965 EP-levyistä painettiin irrotettavalla keskiöllä (push-out centre) ja huomattavasti pienempi osa kiinteällä keskiöllä (solid centre). Nowhere Man on toki harvinaisin irrotettavien keskiöiden sarjassa, mutta oman lukunsa muodostavat sitten kiinteät keskiöt. Kiinteitä keskiöitä painettiin pääosin vuosina 1966-1968 ja yleisemmin vuonna 1969. Harvinaiset ovat siis niitä, jotka on painettu ennen vuotta 1969.
Ohessa on jonkinlainen luettelo harvinaisimmista UK EP-levyistä. Luettelo ei ole varmastikaan täydellinen, mutta tässä tulee tunnetuimmat harvinaisuudet:

Kiinteällä keskiöllä ja etikettiä kiertävällä tekstillä "THE PARLOPHONE CO. LTD..." ja ilman tekstiä "SOLD IN U.K. SUBJECT TO RESALE..." ilmestyivät seuraavat EP-levyt:
-Beatles No. 1
-All My Loving

Kiinteällä keskiöllä ja etikettiä kiertävällä tekstillä "THE GRAMOPHONE CO. LTD..." sekä "SOLD IN U.K. SUBJECT TO RESALE..." -tekstillä ilmestyivät seuraavat EP-levyt:
-Twist And Shout
-The Beatles' Hits
-Beatles For Sale
-Beatles For Sale No.2
-The Beatles' Million Sellers / Golden Discs
-Nowhere Man

Huom. melko tyypillinen kiinteän keskiön EP on vuoden 1969 painosta, jolloin etikettiä kiertää teksti "THE GRAMOPHONE CO. LTD..." ja teksti "SOLD IN U.K. SUBJECT TO RESALE..." on jo jäänyt pois. Pitää siis olla hieman tarkkana jos hakee nimenomaan harvinaisempaa 1966-1968 painosta.
Ohessa kuvat levyhyllyn push-out centrestä ja tästä nyt hankitusta solid centrestä. Irrotettavan keskiön 2-puolen mother/stamper on varsin erikoinen. Se näyttää ihan 1XP -koodilta. XP on kyllä harvinainen verokoodi, mutta ei voi olla stampersin paikalla. Ilmeisesti kyseessä on kuitenkin vain ruksilla peitetty harhalyönti ja P. Oletettavasti koodi on siis 1O, 1P.
Miksi tämä solid centre on siis UK 2. painos, vaikka kyseessä on etiketiltään, kanneltaan ja matriisiltaan tismalleen sama kuin push-out? Jopa mother/stamper -koodit ovat tässä solid centressä ihan alkupäätä (1T, 1GM). No, vastaus lienee vain se, että solid centrejä alettiin painaa hieman yleisemmin vasta 1966-1968. KT-verokoodia ei löydy keskiöstä kun taas push-outissa se on. Ei siis vissiin epäilystä, useimpien mielestä tämä on UK 2. painos.

Yhtä kaikki, erittäin tervetullut, harvinainen ja hienokuntoinen täydennys hyllyn UK EP-osastoon.

Harvinaisuus: 3+


Hyllyn UK1. ja 2. painos


Kannen etupuoli


Takakansi


1-puoli, kiinteä keskiö


2-puoli, kiinteä keskiö


1-puoli, irrotettava keskiö


2-puoli, irrotettava keskiö


2-puoli, stamper XP or P?


2-puoli, stamper XP or P?

perjantai 12. toukokuuta 2017

A Hard Day's Night -LP (UK 1st pressing) STEREO wide font mid stereo

UK 1st pressing 1964, Parlophone PCS3058
mothers, stampers: 3AA, 2GL
YEX126-1 / YEX127-1
disc weight: 162 g
inner sleeve: Emitex rice

UK 60-luvun A Hard Day'Night -stereo LP on yksi suosituimmista levyhyllyn keräilykohteista, sillä painoksia ja niiden variaatioita on useita ja kuitenkin kyseessä on aina aika harvinainen levy. Jostain syystä, toistaiseksi oli jäänyt hankkimatta UK 1. painoksen 1. etikettivariaatio. Kaiketi sen vuoksi, että niitä liikkuu suhteellisen vähän ja hinnoittelu on sen mukaista.
1. painoksesta on neljä variaatiota. Kaikkein ensimmäisenä pidetään tällaista nyt hankittua, jossa etiketin fontti on "wide". Helpoimmin etiketin tunnistaa keltaisen tekstin "PARLOPHONE" oikella yläpuolella olevasta "STEREO" -tekstistä, joka on keskikokoinen. Muissa UK 1. painoksen variaatioissa se on pieni. UK 3. painoksessa se voi olla myös suuri. Kolmea kokoa siis, mutta 1. painoksessa vain kaksi eri kokoa. Oheisista kuvista on helppo nähdä ero.

UK 1. painos, keskikokoinen stereo, ihan ensimmäinen variaatio

UK 1. painos, pieni stereo

AHDN UK 1. painoksen variaatiot:


1. Etiketissä: Leveä fontti. "PARLOPHONE" oikella yläpuolella olevasta "STEREO" -teksti on keskikokoinen. Tästä ei ole tunnettuja variaatioita.
2. Etiketissä: Kapea fontti. "PARLOPHONE" oikella yläpuolella olevasta "STEREO" -teksti on pieni'
3. Sama kuin 2, mutta tekstin PCS perässä on piste eli "PCS."
4. Sama kuin 2, mutta biisien tekstit on levitetty. Ensimmäisellä rivillä on siis kaksi ensimmäistä biisiä kirjoitettu kokonaisuudessaan.

Tämä nyt hankittu on hienokuntoinen levy ja menee lehyllyssä investointi-osastoon. Tarkalleen ottaen, levyn ei pitäisi olla äärimmäisen harvinainen sillä mothers/stampers koodi on niinkin myöhäinen kuin 3AA, 2GL. Levyhyllyn pienen stereon variaatio on koodeilla 1AD, 2OD, eli on melkoisen varmaa, että etikettejä prässäiltiin sekaisin alkupään vinyyleihin. Tämä etiketti on on siis kuitenkin huomattavasti harvinaisempi kuin pienen stereon variaatio.

Harvinaisuus: 3


Kannen etupuoli

Kannen etupuoli

Takakansi

Takakansi

Sisäpussi EMITEX rice

1-puoli

1-puoli., keskikokoinen stereo

2-puoli

tiistai 2. toukokuuta 2017

Revolver -LP (UK 1st pressing) STEREO "new" variation

UK 1st pressing 1966, Parlophone PCS7009
YEX605-1, YEX606-1
mothers, stampers: 3OD, 1RH
disc weight: 154 g
Inner sleeve: white, patents applied for


Hyllyä täydennetään UK 1. painoksen Revolver stereo-LP:llä. Joitain tiettyjä painoksia ja niiden variaatioita on levyhyllyssä jopa liian vähän. Syynä on se, ettei kyseisestä painoksesta ole tiedossa erityistä harvinaisuutta ja asian selvittäminen on siirtynyt eteenpäin oletuksella, että puutteet on helppo korjata myöhemmin. Lehyllyä on päivitetty sillä periaatteella, että vaikeammin löydettäviä ensin. UK 1. painoksen Revolverin stereo-albumia oli aiemmin vain yksi kappale. Kartoitin ko. painoksen variaatiot ja yllätykseksi huomasin, että toinen näistä hyllyn variaatioista puuttuu Spizer/Daniels -kirjasta.

Revolver UK 1. painoksen stereo-etikettivariaatiot:

1. Etiketin 2-puolella neljäs biisi on kirjoitettu Dr. Robert (virhe)
2. Etiketin 2-puolella neljäs biisi on kirjoitettu Doctor Robert
3. Vokalistin nimi heti biisin nimen jälkeen ja suluissa säveltäjät. Edellisissä oli biisin nimen jälkeen päinvastainen järjestys. Tästä on kaksi variaatiota.

Yhteensä siis neljä erilaista. Kahdesta ensimmäisestä ei siis pitänyt olla 1-puolen etikettivariaatioita. 1-puolen etiketti piti olla siis sama sekä Dr. Robert, että Doctor -Robert,variaatiossa. Nyt selvisi, että 1-puolen etikettejä on ainakin kaksi variaatiota. Tämän havaitsin vasta kun vertailin nyt hankittua aiemmin hankittuun. 

Aiemmin hankittu oli siis dokumentoimaton variaatio. Varsin pieni ero löytyy siis tekstien "McCartney)-John Lennon" ja "THE BEATLES" -tekstien välistä. Yleisemmin tunnettu ja dokumentoitu on siis tuo missä ko. tekstit ovat lähes kiinni toisissaan ja tämä toinen variaatio on sellainen, jossa "THE BEATLES" on laitettu hieman alemmaksi ts. väli ko. tekstien välillä on kasvanut. Oheisista kuvista näkee eron.


"McCartney)-John Lennon" ja "THE BEATLES" lähes kiinni


"McCartney)-John Lennon" ja "THE BEATLES" -tekstien välissä tyhjää

Levyssä ja sisäpussissa on leimasimella painettu päivämäärä 2. SEP 1966. Levy on siis aikanaan hankittu aika tuoreeltaan, sillä se julkaistiin 5. elokuuta 1966. 

UK 1. painoksen stereona Revolver taitaa olla aavistuksen harvinaisempi kuin perusmono vaikka stereo oli jo syrjäyttämässä monoa tuolloin. UK 2. painos on vuodelta 1969, kelta-mustalla etiketillä ja ilman SIUK-tekstiä.

Harvinaisuus: 1,5+


Kannen etupuoli


Takakansi


Takakansi


Sisäpussi


Sisäpussi, jossa leima -2 SEP. 1966


1-puoli


2-puoli


2-puoli, KT-verokoodi


1-puoli (aiemmin hankittu variaatio)


2-puoli (aiemmin hankittu variaatio)