perjantai 27. helmikuuta 2015

George Harrison: My Sweet Lord / What Is Life (UK 1st pressing)

UK 1st pressing 1971, Apple R5884
mothers, stampers: 4GHH, 2GPT
7YCE21511-1U / 7YCE21512-1U
Sleeve: Picture sleeve

Levyhyllyä on viimeaikoina täydennetty Johnin ja Paulin soolodebyyteillä, joten luontevaa oli hankkia lisäksi Georgen ensimmäinen soolosingle. Näitä löytyy kahdella erilaisella etiketillä, joista on lisäksi olemassa variaatioita. Ensimmäisen etiketin vasemmassa laidassa on krediitit merkitty pelkistetysti:

Harrisongs

ja toisessa laajemmin:

Harrisongs
Essex Int.
MCPS
Britico
NCB

Tuo on siis oleellisin ero kahden etiketin välillä. Olettaisin, että pelkistetty ”Harrisongs” on ihan ensimmäinen julkaisu. Molempia löytyy Push-out centrenä ja solid centrenä. Harrisongs –versiota löytyy demona, push-outina (vain yksi etiketti ilman variaatioita) ja solidina, josta löytyy kaksi variaatiota. Jälkimmäisestä versiosta löytyykin sitten 7 variaatiota push-outina ja 19 variaatiota solid-centrenä. Lisäksi sopimuskumppanit Decca ja Pye painoivat oman osansa. Decca sekä irroitettavalla että kiinteällä keskiöllä etikettivariaatioineen ja Pye kiinteällä keskiöllä, joissa myös variaatioita. 

Kaikki nuo variaatiot selittyvät kaiketi sillä, että kyseessä on kautta aikain yksi myydyimmistä The Beatlesin jäsenten soololevyistä, yli 5 miljoonaa kappaletta. 

Levyjä painettiin suuren kysynnän seurauksena useita kertoja lisää. Jos haluaisi kerätä kaikki em. originaalit variaatiot, se tarkoittasi, että hyllystä pitäisi löytyä vähintään 49 kappaletta My Sweeet Lordi -singleä. Ja sitten on tietysti lisäksi jälkipainokset. En viitsi arvailla montako niitä on. 


Tässä on siis noista originaaleista yleisin, eli Harrisongs Essex Int MCPS Britico NCB –teksteillä varustettu solid centre. Kai tämä pitää luokitella UK 1. painokseksi vaikka epäilys on, että Harrisongs olisi ainoa UK 1. painos ja tämä sitten toinen. Yleisesti näitä molempia pidetään originaalina UK 1. painoksena. Täytyisi varmaan joskus siirtyä nykyaikaan ja puhua 1. etiketistä ja 2. etiketistä. Pressing eli painos on vaan niin syvästi iskoutunut alitajuntaan.
Kuinka harvinainen sitten on kuvakannellisena? Kuvakannellisia ei löydy 5 miljoonaa kappaletta. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka kauan kansia riitti ja paljon niitä ylipäätänsä painettiin.
Ei kovin relevanttia Levyhyllyn mielestä, mutta todettakoon, että George Harrison hävisi My Sweet Lord plagiaattioikeudenkäynnin ja joutui maksamaan korvauksia reilut puoli miljoonaa dollaria. MSL on osin The Chiffons yhtyeen biisiä He’s So Fine muistuttava kappale. Onhan niissä kieltämättä samaa, mutta korvakuulolta ovat eri biisejä ja erityisesti ihan eri tunnelma. Kuuntelen mielelläni molempia, eri aikaan ja eri fiiliksessä.


Harvinaisuus: 1+







lauantai 21. helmikuuta 2015

Beatles VI -LP (UK 1st pressing) EXPORT with “SOLD IN U.K. SUBJECT TO RESALE..." -kuvat päivitetty-

…ja samalla harvinaisuusluokka muutettu neljäplussaan (4+), joka oli ennen neljämiinus (4-), johtuen siitä, että tätä ei tule juuri ollenkaan vastaan ja esim. WA Y/B exporttia näkyy huomattavasti useammin. Tiuhemmin tulee vastaan jopa PPM gold/black stereota.
Mother/stamper –koodi on kaikissa näissä VI SIUK-virhepainamissa 1O, 1L. Kyseessä voi olla vain muutamien satojen kappaleen erä. 

Ohessa siis päivitetyt kuvat, joissa näkyy verokoodikin (KT):

http://tapio-thebeatles.blogspot.fi/2013/01/beatles-vi-uk-1st-pressing-export-with.html

Vanhoja blogitekstejä en viitsi muutella, vaikka järjestään ne jälkeenpäin luettuna ovatkin aika surkeeta luettavaa. Pitäisi vissiin opetella kirjoittamaan. 

perjantai 20. helmikuuta 2015

John Lennon: Instant Karma / Who Has Seen The Wind? (UK 1st pressing)

UK 1st pressing 1970, Apples 1003
mothers, stampers: 2OD, 3OG
APPLES1003 A-1/ APPLES1003 B-1U
Sleeve: Picture sleeve


John Lennonin kolmas soolosingle Levyhyllyyn UK 1. painoksena. Mistä sitten tunnistaa UK 1. painoksen? Matriisista tietenkin, mutta todettaneen, että vuoden 1970 painosta on kahdenlaisia. Etiketin A-puolen vasemmassa laidassa on krediitit merkitty joko Northern Songs Ltd. tai sitten Northern Songs NCB. Molempia löytyy sekä solid centrellä että push-out centrellä. Lisäksi jonkinlainen variaatio taitaa olla B-puolen QUIET-sanan ja sen alapuolella olevan Mfd. In U.K. –tekstin keskittämisessä. Olen sitä mieltä, että kaikki nuo ovat UK 1.painosta. Onko sitten Ltd. vai NCB toistaan aikaisempi? Aika vaikea sanoa.
Vuoden 1973 jälkipainoksessa (tämä on varmaan se UK 2. painos) on jo huomattavasti vaaleampi omena ja teksti siinä käytetty teksti on: Northern Songs Ltd.
Koska kyseessä on melkoisen helposti saatava ja tavallinen levy, ei löydy paljon ilmoitettuja mothers/stampers -koodeja. Niistä olisi voinut ehkä päätellä Ltd. ja NCB –tekstien painojärjestyksen, jos sellaista on. On mahdollista, että molempia painettiin samanaikaisesti.
Joka tapauksessa push-out centre on harvinaisempi, sillä oletuksena oli tuolloin kiinteä keskiö. 

Yhtä kaikki, melko hyväkuntoinen single tämä hankittu on. Valkoinen paperikuvakansi on erityisen herkkä näin laminoimattomana. Jos sattuu löytämään sellaisen ilman ringwearia ja tummentumia, sitä voidaan pitää jollain tavalla harvinaisempana yksilönä.

Harvinaisuus: 1+



Kannen etupuoli


Takakansi


1-puoli


1-puoli, matriisi


2-puoli


2-puoli, matriisi


lauantai 14. helmikuuta 2015

The Beatles (White Album) -2LP (UK 1st pressing) Y/B EXPORT -kuvien päivitys-

Yritän taas parannella Levyhyllyn kuvia.

En jaksa itse katsella pieniresoluutioisia kuvia. Nyt vuorossa White Albumin UK export, kelta-mustalla Parlohone-etiketillä. En tiedä onnistuiko nyt yhtään paremmin, mutta joka tapauksessa, ohessa WA Y/B-exportin isompiresoluutioiset kuvat:


perjantai 13. helmikuuta 2015

John Lennon: Happy Xmas (War Is Over) / Listen The Snow Is Falling (UK 2nd pressing 1972)

UK 2nd pressing 1972, Apple R5970
mothers, stampers: 4?, 4?
7YCE 21686-1U HAPPY XMAS-PORKY- / 7YCE 21687-1U AND NEW YEAR-PECKO-
Sleeve: Picture sleeve

Tuli sitten hankittua, ainakin yksi Happy Xmas -single lisää. Originaali vihreä ehkä vielä, sitten riittänee tämä julkaisu. Tässä on kyseessä UK 2.painos. Lasken tämän 2. painokseksi kun arvelen, että originaali on vain vihreällä vinyylillä ja sen loputtua painettiin lisää perinteiselle mustalle vinyylille. Yleisesti tätä kuitenkin mainostetaan UK 1. painoksena.
Jos tämä single olisi sellainen mistä pitäisi saada kaikki UK originaalit variaatiot, lista olisi tällainen:


- Green vinyl, push-out centre
- Green vinyl, solid centre
- Black vinyl, A DEMO
- Black vinyl, solid centre (small center ring)
- Black vinyl, solid centre (large center ring)
- Black vinyl, push-out centre

Em. luettellut ovat siis UK 1. - 2. painoksia, vuodelta 1972. Etikettivariaatioita ei tiettävästi ole, mikä on sinänsä poikkeuksellista. 

Jos haluaa jatkaa pidemmälle myöhempiin jälkipainoksiin, tulee vastaan kaikenlaista solid centreä ja push-out centreä, sekä Applena että Parlophonena. Itselläni ei kiinnostus riitä niin pitkälle.

Nyt siis Levyhyllyyn työnnetään aika lailla soittamaton vinyyli ja kuvakansikin lähes samaa luokkaa oleva, kokonaisuutena jopa poikkeuksellisen hienokuntoinen solid centre (small center ring) Happy Xmas, vuodelta 1972. Stamper-kirjaimet eivät näy sitten millään, sen takia niitä en kirjannut. Ei niillä toisaalta liene kovin paljon merkitystä tässä painoksessa, kun mothersit ovat 4 molemmilla puolilla. Hand-etched PORKY ja PECKO löytyvät kyllä.

Harvinaisuus: 1+


Levyhyllyn Happy Xmasit. oikealta: 2003 reissue, 1972 demo ja 1972 kuvakannellinen (tämä)


Kannen etupuoli


Takakansi


1-puoli


1-puoli


2-puoli

perjantai 6. helmikuuta 2015

Rubber Soul -LP (UK 2nd pressing) MONO, RIDGED LABELS

UK 2nd pressing 1965, Parlophone PMC1267
Mothers, stampers: 7GOH / 3GML
XEX 579-4 / XEX 580-4
disc weight: 147 g

Tämän levyn laitan erityisen mielelläni Levyhyllyyn. Jostain syystä minua kiehtoo nämä ridged labelit. Erikoiseltahan nuo näyttävät, eivätkä ollenkaan EMI Parlophonelta.

Etiketti siis nousee reunoistaan, siinä ero tavalliseen UK kelta-mustaan. Kyseisen eron saa aikaan EMI Parlophonen vanhempi kalusto, jolla tämä on painettu. Kaikki vanhatkin koneet otettiin käyttöön tyydyttämään The Beatles-levyjen hurjaa kysyntää. Siis se on oletus.
Prässäys on hieman CBS:n käyttämien koneiden kaltainen, mutta ei sama. Levyhyllyssä oli jo aiemmin vastaavalla tyylillä painettu Revolver mono LP. Lisäksi ainakin A Hard Day’s Night mono LP:stä löytyy samanlainen. Siinä ne sitten taitavat olla.

Osittain samantyylinen ridged label Levyhyllyssä on myös Please Please Me originaali gold/black monosta, mutta sen 2-puoli on kyllä erilainen, siinä keskustaa ei ole ”nostettu”, joten eri koneella se on painettu.
Tässä Rubber Soulissa ja aiemmassa Revolverissa 1- ja 2-puolet ovat siis erilaisia etiketin alta. 2-puolen keskiosa on ikään kuin nostettu hieman ylemmäksi, mitä ei ole 1-puolella. Äh, tätä on vähän hankala kuvailla sanallisesti, helpompi katsoa kuvista. Ne puhukoot puolestaan.

Vanhaan prässäyskoneeseen ja sen tuottamaan erikoiseen labeliin liittynee ehkä myös vanhentunut verokoodi. En tunne niin tarkasti levynvalmistusprosessia, että osaisin sanoa miten etiketissä näkyvä verokoodi painettiin. Joka tapauksessa tässä levyssä on melkoisen vanhentunut verokoodi MT, jota periaatteessa piti painaa vain tammikuusta kesäkuuhun vuonna 1963. Heinäkuussa 1963 otettiin käyttöön kaikkein tunnetuin ja yleisin verokoodi KT jota käytettiin aina vuoteen 1972.

Ei ole tietoa painosmäärästä, yhtäläisyytenä näyttää kuitenkin olevan, että MT-verokoodi on näissä kaikissa Ridged Rubbereissa. Ei varmastikaan iso painos ja taatusti harvinaisempi kuin varsin yleinen mono Loud Cut, jota vähän harhaanjohtavasti mainostetaan erityisen harvinaisena. 
Harvinaisin Rubber lienee 1969 stereopainos, jonka etikettiin  painettiin  virheellisesti "Norweigian Wood". Samaa luokkaa kyllä ovat myös pienellä stereolla varustetut kannet. Siis originaalit G&L flipback kannet, joiden etupuolen oikeassa yläkulmassa on pieni stereo-logo. Logo voi olla hopeinen tai musta. Niitä ei tule melkein ikinä vastaan.

Harvinaisuus: 2,5


Levyhyllyn kaikki Rubber Soul LP:t


Kannen etupuoli


Takakansi


Takakansi, G & L


Sisäpussi EMITEX


1-puoli


1-puoli


1-puoli


2-puoli


2-puoli, MT tax code


2-puoli, MT tax code