perjantai 24. marraskuuta 2017

Rubber Soul -LP (UK 2nd pressing) BLACK STEREO SLEEVE

UK 2nd pressing 1966-1968, Parlophone PCS3075
Mothers, stampers: 2GL, 2GM
YEX178-3 / YEX179-3
disc weight: 161 g
inner sleeve: advertising sepia

Rubber Soul oli yhtyeen ensimmäinen julkaisu, jossa levyn kannen etupuolella ei ollut stereo- tai monologoa. Syy ei ole vieläkään selvinnyt, mutta normaalipainosten lisäksi stereologoa kyllä painettiin pieni määrä Garrod & Lofthousen kansiin. Aluksi logo oli musta, mutta vaihtui pian hopean väriseksi.
Koska syy stereologon painamiseen ei ole dokumentoitu, se on aiheuttanut arveluja siitä, että kyseessä olisi lähinnä export-tarkoitukseen painetuista kansista. Tätä ajatusta tukee esimerkiksi se, että stereologollisia kansia löytyy lähes poikkeuksetta ihan muualta kuin Englannista. USA:ssa on tavattu mustaa logoa hintalapulla $2.50, joka tarkoittaa sitä, että levy on toimitettu aikanaan USA:n armeijan tukikohtaan ja myyty siellä henkilökunnalle soviteltuun hintaan. Lisäksi kansia löytyy esimerkiksi Hollannista ja Ruotsista.
UK 2. painos ajoittuu jaksoon 1966-1968 ja se on oletuksena myös mustan logon kansien painamiselle. Kansien sisältä ei ole tavattu levyä ilman "SOLD IN U.K. SUBJECT TO RESALE.." -tekstiä, joten painos ei ulotu vuoden 1969 puolelle. Jos jatkaa spekulointia siitä, miksi mustasta logosta luovuttiin nopeasti, saattoi johtua siitä, ettei logo kannesta erotu kovinkaan selvästi. Myöhemmin painettu hopeinen on helpompi havaita.
RS UK 1. painoksen stereon matriisi päättyy molemmilla puolilla -2 ja toinen painos -3. Nyt hankittu levy ja sisäpussi siis istuvat hyvin mustalogoiseen kanteen ja periodille 1966-1968.

Etikettejä on 1. ja 2. painoksessa pääosin kahta erilaista. Fontti on näissä kahdessa selkeästi erilainen ja STEREO-logo voi olla pieni tai suuri. Palaan näihin ehkä tarkemmin myöhemmissä päivityksissä. Juuri tässä hankinnassa tärkeintä ja oleellisinta on vain levyn kansi. 
Mustan ja hopean väristen stereologojen keskinäistä painosmäärää tai harvinaisuutta on vaikea arvioida. Toteutuneiden huutokauppojen mukaan hinta on suunnilleen sama. Enimmillään, lähes uudenveroisen hinta on päätynyt jopa nelinumeroiseksi. Yleisimmin kuitenkin muutamia satoja euroja. UK RS 60-luvun levyistä ainoastaan virhepainama "Norweigian Wood" on samassa hintaluokassa.

Harvinaisuus: 3


Kannen etupuoli


Kannen etupuoli, musta stereo


Takakansi


Takakansi G & L


Sisäpussi, ad sepia


1-puoli


1-puoli, matriisi -3


2-puoli

perjantai 10. marraskuuta 2017

Please Please Me -LP (UK 4h pressing) STEREO, G&L sleeve

UK 4th pressing 1963, Parlophone PCS3042
Mothers, stampers: 1GL, 1GP
YEX94-1 / YEX95-1
disc weight: 158 g
inner sleeve: Emitex polythene

Please Please Me albumin UK-stereosarjaa täydennetään levyhyllyyn. Tällä kertaa kyseessä on UK 4. painos, jonka Garrod & Lofthousen kannessa on iso stereo-logo. G&L on juuri tällaisessa PPM-kannessa hieman harvinaisempi kuin Ernest J. Day Co. 
Stereopuolen UK 4. painoksen etikettivariaatioita on peräti kuusi, mutta niiden keskinäiset erot ovat vain hyvin marginaalisia. Kyse on etiketin 1-puolen tekstin PLEASE PLEASE ME ja sen alapuolella olevan I SAW HER STANDING THERE keskittämisestä. Erot ovat erittäin pieniä. Alaosan teksti THE BEATLES voi olla hieman alempana tai sitten ylempänä biisien alimmasta, Dick James MUS Co.-krediittirivistä. 
Tällä hetkellä PPM stereopainosten hinta on ollut jo jonkin aikaa varsin noususuunnassa ja tarjontaa on suhteellisen vähän, siksi harvinaisuuskin pitää luokitella aiempaa korkeamalle eli 3- / 4. Tässä hankinnassa tärkein tekijä oli levyn, kannen ja sisäpussin varsin hyvä kunto. Sisäpussin pitää olla EMITEX polyeteeni, riisipaperi tuli vasta hieman myöhemmin.



Harvinaisuus: 3-


Kannen etupuoli

Takakansi

Takakansi, G&L 

Sisäpussi, EMITEX polythene

1-puoli

2-puoli