lauantai 27. elokuuta 2016

John Lennon: Power To The People / Open Your Box (UK 1st pressing)

UK 1st pressing 1971, Apple R5892
mothers, stampers: 1M, 4GM
7YCE21527-1U  PORKY / 7YCE21528-2U
Sleeve: Plain

John Lennonin soolosingle täydentämään levyhyllyn singleosastoa. Power To The Peple oli hankittu jo aiemmin, mutta aavistuksen auki jäi se, että oliko juuri se UK 1. painos tai UK 1. painoksen ensimmäinen etiketti. Singlestä on kaksi erilaista alkupään etikettiä. Toisessa on lisätty teksti "Copyright also claimed by Maclen (Music) Ltd." ja toisessa sitä ei ole. 


A-puoli: Copyright also claimed by Maclen (Music) Ltd.


A-puoli: ei Maclen -tekstiä

Nyt hankitussa on "Maclen" ja eroa on sen lisäksi aiempaan verrattuna vielä matriisinumerossakin. A-puolen matriisi päättyy -1U ja B-puolella on -2U kun aiemmassa ne olivat -2U ja -2U. Lisäksi -1U A-puolen soittoalueen ulkopuolella on käsinkirjoitettu "PORKY" kun aiemmassa, -2U päättyvän A-puolella on "PECKO". Deadwaxin tekstit PORKY ja PECKO ovat George Peckhamin merkkejä. Peckham masteroi levyt. 
Tekstiä "Copyright also claimed by Maclen (Music) Ltd." käytettiin Lennonin ja McCartneyn levyissä vuosina 1970-1972. Voisi siis olettaa aiemman -2U, -2U olevan myöhäisempi painos, josta teksti oli jo poistettu. Single julkaistiin maaliskuussa 1971. 

Joka tapauksessa master on vaihtunut näiden välissä. Kaiken selkeyden vesittää sitten kuitenkin mother/stamper -koodi. Nyt hankitussa se on 1M, 4GM ja aiemmin hankitussa 1AH, 1AG. A-puolen 1M on hyvin alkupäästä, mutta 4GM on sitten jo myöhäisempi. Useammalla koneella näitä on siis oletettavasti painettu ja melkoisen samaan aikaan. Pitäisi olla useampia singlejä molemmista etiketeistä, että voisi päätellä enemmän. Maclen -etiketin omena vaikuttaa hieman tummemmalta kuin aiemmin hankittu, joka on ehkä aavistuksen keltaisempi. Sekin kertoo ajankohdasta jotain. Keltaisuutta lisättiin myöhäisemmin. Ero on kuitenkin pieni. 

Jostain muistan lukeneeni sellaisen ajatuksen, että EMI:n tehtaalla stampereita tehtiin valmiiksi useampia, odottamaan vinyylin painamista ja kun levyjä painettiin eri päivänä niin stampersit saattoivat olla ladottu siten, että viimeisin oli kasan päällimmäisenä ja aiemmin tehty alimmaisena. Siten valmiit stamperit käytettiin käänteisessä järjestyksessä. En osaa vahvistaa lähdettä, mutta kuulostaa ihan järkeen käyvältä ajatukselta. Se selittäisi miksi A- ja B-puolen stamperit voivat olla jopa aika kaukana toisistaan. 

Yhtä kaikki, tässä näiden kahden tiedot:

Kuvakansi: Ei
Etiketti: Copyright also claimed by Maclen (Music) Ltd.
Matriisi: 7YCE21527-1U  PORKY / 7YCE21528-2U
Stampers: 1M, 4GM

Kuvakansi: Kyllä
Matriisi: 7YCE21527-2U PECKO / 7YCE21528-2U
Stampers: 1AH, 1AG 

Erilaisia PTTP UK-variaatioita on seitsemän ja lisäksi demo. 

Harvinaisuus: 1+ (kuvakannella 1,5)



Levyhyllyn PTTP -singlet, kuvakannellinen ja ilman.

A-puoli, Maclen

B-puoli

A-puoli, aiemmin hankittu

B-puoli, aiemmin hankittu








perjantai 19. elokuuta 2016

With the Beatles -LP (UK 4th pressing) Mispress stereo, DOMINIOM

UK 4th pressing 1969, Parlophone PCS3045
Mothers, stampers:4MO, 2MH
YEX110-2 / YEX111-2
disc weight: 139 g
Inner sleeve: advertising sepia

With The Beatles -stereoalbumi on ollut aikanaan EMI Parlophonelle vähän hankala tapaus. Virheitä tuli paljon. Vasta UK 3. painoksen aikaan saatiin aikaan ensimmäinen virheetön painos ja joka taisi sitten jäädä ainoaksi 60-luvun virheettömäksi, sillä virheitä alettiin sen jälkeen uusia ja tehtiin lisää. On siis itse asiassa aika haastavaa löytää virheetön painos. Virhepainamia on vaikea laittaa järjestykseen siinä mielessä, että mikä olisi harvinaisin. Toki ihan ensimmäinen painos on varmaan se kaikkein halutuin.

Tämä viimeisin virhe on itse asiassa havaittu vasta tänä vuonna. Virhepainos on kyllä ollut dokumentoituna jo vuodesta 2011, jolloin etiketin kuva julkaistiin kirjassa The Beatles For Sale On Parlohone Records. Bruce Spizerin muistiinpanot taisivat olla hieman sekaisin, sillä kahden 1969 kelta-mustan etiketin kohdalla tämä oli unohdettu mainita. Voihan tietysti olla, ettei sitä silloin edes huomattu, sillä etiketeissä on hieman eroa muutenkin, tosin vain stereo -sanan kohdistuksessa. Kirjassa on niin paljon variaatioita, että kokonaisuuden hallinta on ollut ihan käsittämätön työ.


UK 4. painos, Money -krediitit: Dominiom
UK 4. painos, Money -krediitit: Dominion

Tässä lueteltuna ainakin suurin osa WTB -stereon  virheistä (boldattuna):

1. painos (virheellinen)
“You Really Gotta Hold On Me” 
“You Really Gotta Hold On Me”:n krediitit: “Domion Mus. NCB” 
“Money”:n krediitit: “Jobete Mus. NCB
“Till There Was You”:n säveltäjä “Willson”
Takannessa lukee “You Really Gotta Hold On Me”
Kannen etupuolella iso ”stereo”

1.painos variaatio 2 (virheellinen)
“You Really Gotta Hold On Me”
“You Really Gotta Hold On Me”:n krediitit: “Dominion Mus. NCB”
 “Money”:n krediitit: “Jobete Mus. NCB
“Till There Was You”:n säveltäjä “Willson”
Takannessa lukee “You Really Gotta Hold On Me”
Kannen etupuolella iso ”stereo”

2. painos variaatio 1 (virheellinen)
“You Really Gotta Hold On Me”
“You Really Gotta Hold On Me”:n krediitit: “Dominion Mus. NCB”
“Money”:n krediitit: “Jobete Mus. NCB
“Till There Was You”:n säveltäjä “Willson”
Takannessa lukee “You Really Got A Hold On Me”
Kannen etupuolella keskikokoinen ”stereo”

2. painos variaatio 2 (virheellinen)
“You Really Got A Hold on Me”
“You Really Got A Hold On Me”:n krediitit: “Domion Mus. NCB” (virhe palasi)
“Money”:n krediitit: “Dominion. Belinda (Ldn.) Ltd. NCB
“Till There Was You”:n säveltäjä “Willson”
Takannessa lukee “You Really Got A Hold On Me”
Kannen etupuolella keskikokoinen ”stereo”

2.painos variaatio 3 (virheellinen)
“You Really Got A Hold on Me”
“You Really Got A Hold On Me”:n krediitit: “Dominion Mus. NCB” (virhe korjattiin uudestaan)
“Money”:n krediitit: “Dominion. Belinda (Ldn.) Ltd. NCB
“Till There Was You”:n säveltäjä “Willson”
Takannessa lukee “You Really Got A Hold On Me”
Kannen etupuolella keskikokoinen ”stereo”

3. painos variaatio 1
“Money”:n krediitit: “Dominion. Belinda (Ldn.) Ltd.”
“Till There Was You”:n säveltäjä “Willson”
Takannessa lukee “You Really Got A Hold On Me”
Kannen etupuolella keskikokoinen ”stereo”

3. painos variaatio 2 (virheellinen)
“Till There Was You”:n säveltäjä “Wilson

4. painos variaatio 1 (virheellinen)
“Money”:n krediitit: “Dominiom. Belinda (Ldn.) Ltd.”
“Till There Was You”:n säveltäjä “Wilson
takakanteen palasi “You Really Gotta Hold On Me” 
kannen etupuolella pieni stereo

4. painos variaatio 2 (virheellinen)
“Till There Was You”:n säveltäjä “Wilson
“Money”:n krediitit: “Dominion. Belinda (Ldn.) Ltd.”
takakanteen palasi “You Really Gotta Hold On Me” 
kannen etupuolella  pieni stereo

Ohessa kuvat levyhyllyn 1. - 4. painoksista. Tämä nyt hankittu ensimmäisenä.

Harvinaisuus: 2++



Levyhyllyn WTB kelta-mustat stereot

Kannen etupuoli

Takakansi

Takakansi G&L

Sisäpussi

Sisäpussi

UK 4. painos, 1-puoli

UK 4. painos, 1-puoli Wilson

UK 4. painos, 1-puolen KT -verokoodi

UK 4. painos, 2-puoli Dominiom

UK 4. painos, 2-puoli, Dominiom

UK 4. painos, 1-puoli, Wilson

UK 4. painos, 2-puoli

UK 3. painos, Wilson

UK 3. painos

UK 3. painos, Wilson

UK 3. painos

UK 2. painos

UK 2. painos GOTTA, Jobete

UK 1. painos

UK 1. painos, GOTTA, Domion, Jobete

torstai 11. elokuuta 2016

A Collection Of Beatles Oldies...But Goldies -LP (UK 5th pressing) PHILIPS contract pressing

UK 5th pressing 1976-80, Parlophone PCS7016
Mothers, stampers: n/a
YEX619-1G PCS7016-A, YEX620-2 PCS7016-B
disc weight: 120 g
Inner sleeve: British patent 800513 & 973939

Levyhyllyyn ei kerätä kovin aktiivisesti UK-uusintajulkaisuja jotka on painettu vuoden 1969 jälkeen, eli yhden laatikoidun EMI-logon levyt ovat yleensä se takaraja. 1973 painoksessa on kaksi laatikoitua EMI-logoa ja etikettiä kiertävä teksti alkaa samoilla "THE GRAMOPHONE CO LTD…"  ja seuraava kahden laatikon painos vuodelta 1976 alkaa sanoilla "EMI RECORD LTD…" , vuoden 1980 painos alkaa sanoilla: "ALL RIGHTS OF THE PRODUCER…".

Exportit ja muut harvinaisuudet ovat poikkeus. Poikkeuksena voi myös pitää tätä nyt hankittua, sillä kyseessä on sopimuspainos.

Jostain syystä Philips auttoi EMI:n tehdasta tämän kokoelman painamisessa. Mikä sitten lienee syy, sitä ei ainakaan yleisesti tiedetä. Philipsin painos erottuu selkeästi EMI:n tuotoksesta. Etiketin ulkoreunassa on erilainen kaulus. Normaalin EMI:n matriisin lisäksi soittoalueen ulkopuolella on myös Philipsin oma hand-etched matriisilisäys, joka on A-puolella PCS7016-A ja B-puolella PCS7016-B.
2-puolen matriisi ei ole enää tässä julkaisussa 1G vaan 2, eli master/lacquer on vaihtunut originaaliin verrattuna. 
Kansi on 70-luvun loppun tyyliin sopiva, eli ei enää flipbackejä vaan etupuolen laminoinnin reuna on vain käännetty takakanteen asti, oikealle reunalle. On vaikea arvioida kuinka suuri tämä sopimuspainos on. Philips painoi tämän lisäksi ainakin Hey Jude -singleä, joka huomattavasti tunnetumpi keräilijöiden keskuudessa. Oletettavasti myös ensimmäiset Tony Sheridanin kanssa tehdyt Polydor-singlet ennen The Beatlesin nimeä ja sopimuksen sopimusta EMI:n kanssa, painettiin Philipsin tehtailla. 

Harvinaisuus: 1,5++


Kannen etupuoli

Takakansi

Takakansi, G&L

Sisäpussi

1-puoli

1-puoli, PHILIPS-kaulus näkyvissä

1-puoli, matriisi

2-puoli

2-puoli, PHILIPS-kaulus näkyvissä

2-puoli, matriisi

perjantai 5. elokuuta 2016

John Lennon: Borrowed Time / Your Hands (UK 1st pressing) POSTER SLEEVE

UK pressing 1984, Polydor POSPG701
mothers, stampers: n/a
POSP 701 A//1420 / POSP701B//4∆420W
Sleeve: Poster sleeve

Aiemmin hankitun DJ-promon lisäksi hyllyyn saatiin nyt toinenkin John Lennonin Borrowed Time -single. Kyseessä on normaalista kuvakannellista singlestä poikkeava, poster sleeve-julkaisu. Tässä on 7" vinyylisinglen lisäksi tavanomainen valkoinen levypussi joka on kietaistu kuvakantena toimivan, kuuteen osaan taitetun julisteen sisään. 

80-luvulla Polydor julkaisi tällä kansiformaatilla jonkin verran eri artistien levyjä. Tämä BT poster sleeve ilmestyi viikko tavallisen julkaisun jälkeen (16.3.1984) ja painosmäärä on tiettävästi rajoitettu 10 000 kappaleeseen. 

Harvinaisuus: 1,5


DJ + Poster sleeve


Kannen etupuoli


Takakansi


Kataloginumero POSPG701


Poster avattuna


Poster avattuna


Poster avattuna


A-puoli


B-puoli