lauantai 28. joulukuuta 2013

LP inner sleeves, (original EMI UK inner sleeves 1963-1973) PÄIVITETTY

Joskus lupailin, että The Beatles-levypusseja käsitellään uudestaan ja hieman tarkemmin. Rajoitan tämän edelleen kuitenkin vuosiin 1963-1973. Tässä päivityksessä on kahdeksan levypussia enemmän kuin aiemmin. EMI Parlophonen levyt sujautettiin tiettyihin sisäpusseihin. Kun puhutaan originaalista UK-painoksesta, myös sisäpussin tulee olla levyyn ja aikakauteen sopiva, vaikka se tuntuukin vähän toisarvoiselta. Se on liite siinä missä muutkin kuten, esim. SGT. Pepperin cut-out-sheet, valkoisen tuplan juliste ja kuvat tai Let It Be-boksin osat.
EMI käytti omia sisäpussejaan ja tässä ne ovat. Siirtymävaiheessa oli tietenkin eroja ja se, että mikä sisäpussi on juuri se ainoa oikea johonkin painokseen, onkin sitten monimutkaisempaa. Yleisesti markkinoidaan 1963-1966 levyjä vain, että EMITEX-sisäpussi, mutta niissä keskenään on merkittävä ero ja varsinkin 1966, sisäpussi voi olla muutakin kuin Emitex. Mielestäni ei voida ihan vuoden, kahden tai edes kolmen tarkkuudella vetää rajaa, missä painoksessa pitäisi olla mikäkin sisäpussi. Siis aikaisessa ei tietenkään voi olla uudempi, mutta myöhäisemmässä voi ja monesti onkin aikaisempi. Sisäpusseja, kuten etikettejäkään ei heitetty jätelavalle vaan varastossa olevia kyllä käytettiin senkin jälkeen kun uusi oli lanseerattu. EMI:n politiikka oli selvä: ei tuhlaamista.

Kuvat ylhäältä alas:

1. EMITEX polyeteeni, 1963-1964
2. EMITEX riisipaperi, 1964-1966
3. "Mainos"-sisäpussi (musta-valkoinen) 1966-1970 versio 1
4. "Mainos"-sisäpussi (musta-valkoinen) 1966-1970 versio 2
5. ”Patents Aplied For”, käytettiin 1966-1968
6. "FOOLS inner", vain SGT. Pepper -LP 1967
7. ”Patent 1,072,844”, kummallisuus, joka löytyi Y/B Help-albumista, Patentti haettu 1967
8. "Mainos"-sisäpussi (seepia-värinen) 1966-1970
9. Musta sisäpussi, vain White Album, Yellow Submarine ja Abbey Road, 1967-1969
10. "Mainos"-sisäpussi (seepia-värinen) 1970-1973
11. "Apple"-sisäpussi, kaiketi vain Let It Be 1970
12. ”Patent No 1,125,555”, jotakuinkin 1969-1970
13. ”Patent Nos 1,125,555”, ”G.H.”, jotakuinkin 1970
14. ”Patent Nos 1125555”, 1072844, 1970-1973 Let It Be-LP

Kaikkein harvinaisempana voidaan pitää numeroa seitsemän. Niitä on tullut vastaan vain kerran, Ruotsista hankitusta levystä. Numeroa viisi esiintyy melko harvoin. Mainos-sisäpussit ovat yleisiä, mutta kaikkein yleisin on EMITEX riisipaperi.

DECCA:

Vaikka tästä ei ole virallista tietoa, ainakin levyhyllyn Decca/Parlophone sopimuspainokset ovat tulleet Deccan omalla levypussilla. Asia on epäselvä ja suurin osa ilmeisesti onkin ilman Deccan sisäpussia, mutta mielestäni loppujen lopuksi aivan sama.

15. DECCA polyeteeni 1964-1965
16. DECCA riisipaperi 1964-1965

Nämä kaksi riittävät siis The Beatles-levyihin PPM ja WTB. Decca ei painanut The Beatles LP-levyjä vuoden 1964 jälkeen, vaikka niin monesti väitetäänkin esim. exporttien osalta, joissa on Deccan tyylinen ylimääräinen ura. Jostain syystä levyhyllyyn on tullut myös Deccan 1967-1969 sisäpussi. Kenties jollain on joskus aikanaan ollut Beatlesien ja Rollareitten levyt pitkin pöytää ja sisäpussit siten vaihtuneet.
Levyhyllystä ”Apple" sisäpussi löytyy vain Let It Be –LP:n exportversiosta, jossa on Parlophone logo takakannessa.
Joskus levyhyllyyn on tullut kelta-musta, vuoden 1966 A Collection Of Oldies… -LP Emitexin polyeteenipussissa, joka piti olla vain 1963-1964. Mistä tietää, vaikka olisi ihan tehtaalla pussitettu oikein? Muutaman vuoden toleranssilla siis mennään.

EMITEX polyeteeni

EMITEX riisipaperi

MAINOS, musta-valkoinen

MAINOS, mustavalkoinen versio 2

PATENT APPLIED FOR

PATENT APPLIED FOR

PATENT APPLIED FOR

FOOLS INNER

PATENT 1,072,844

PATENT 1,072,844

PATENT 1,072,844

MAINOS, seepia

Musta

MAINOS, seepia, 

APPLE

APPLE

PATENT 1,125,555

PATENT 1,125,555

PATENT NOS 1,125,555

PATENT NOS 1,125,555

PATENT NOS 1,125,555

PATENT NOS 1125555 & 1072844

PATENT NOS 1125555 & 1072844

DECCA polyeteeni

DECCA riisipaperi

torstai 26. joulukuuta 2013

HELP! -2DVD (EU pressing) DELUXE EDITION

EU pressing 2007

Joulun pyhinä on aikaa tehdä kaikenlaista, ainakin vähän enemmän kuin arkena. Levyhylly ei linnoittaudu omaan vinyylihuoneeseensa, vaan on sosiaalinen. Toisaalta tämänkin elokuvan sain ihan itsekseni katsella. Porukka vain ”haihtui”, kun oli tarkoitus järjestää elokuvailtapäivää.
Kyseessä siis joitain vuosia vanha, Help! -DVD-boksi. Tämä oli vielä muoveissa, mutta nyt tuli avattua. Deluxe Edition painaa paljon ja sisältää kaikenlaista tavaraa: Kirja, joka on alkuperäinen kopio käsikirjoituksesta, alkuperäisine mustekynämerkintöineen. Booklet, jossa on kaksi DVD:tä, juliste, kortteja ja itse nidoksessa, kohtuullisen paljon hienoja kuvia ja stooria. Paketti on kääritty muoviin ja koko pakkaus sitten vahvaan pahvikoteloon, joka vielä sekin muovitettu. Laadukas paketti.
DVD-levyjä ei voi soittaa parhaassakaan vinyylisoittimessa, joten laitoin ne toisenlaiseen (johonkin) soittimeen. Elokuvan musiikki ja laatu on käsittämättömän hyvää, ainakin verrattuna kaikkiin aikaisempiin versioihin, mitä olen ajan saatossa katsellut. En taida tämän enempää selvittää sisältöä, joka varmaan kaikille tuttu.
Kuka kumma jaksaa lukea elokuvan 200-sivuista käsikirjoitusta, edes parin jouluglögin jälkeen? Hyvä, että jaksaa katsoa elokuvan loppuun. Mielestäni sen olisi voinut korvata Help! –VINYYLI-tuotteella tai jopa useammalla. Miksi ihmeessä tässä ei ole soundtrackia VINYYLINÄ? Olisi ollut edes yksi single. Ei  ole paljon vaadittu. No, olkoon tällainen sitten... 

Kokonaisuus on kuitenkin laadukas ja elokuvan katselu menee sujuvasti ilman tietyissä pahimmissa kohdissa väkisinkin tulevaa myötähäpeää, kun lukee ja katselee liitteitä. Musiikkiosuudet ovat tietenkin hienoja.

Harvinaisuus: 0+



Boksin etupuoli

Boksin etupuoli

Boksin takakansi

Boksin sisältö

lauantai 14. joulukuuta 2013

Rubber Soul –LP (UK 2nd-3rd pressing) STEREO, NORWEIGIAN WOOD

UK 2nd-3rd pressing 1969, Parlophone PCS3075
Mothers, stampers: 2RM, 2GT
YEX178-3/ YEX179-3
disc weight:141 g

Rubber Soul-albumin eittämättä harvinaisin painos on tämä virheellinen etiketti, joka jostain syystä ilmestyi vasta toisen painoksen levyihin. 1-puolen etikettiin lipsahti kirjoitusvirhe: biisi Norwegian Wood kirjoitettiin Norweigian Wood. Tämä on laajasti dokumentoitu ja diskografioiden hyvin tuntema virhe. Levyä on kuitenkin yllättävän vaikea löytää. Painosmäärän täytyy olla siten hyvin pieni.
Tässä nyt hankitussa Rubber Soul-virhepainamassa on toinenkin pieni virhe. Etiketit ovat erilaiset levyn eri puolilla. 2-puolen etiketti on vuoden 1969 mallia, jossa ei enää ole tekstiä “SOLD IN U.K. SUBJECT TO RESALE…”. Se kertoo varmaankin siitä, että virhepainaman etiketit tehtiin hyvin lähellä vuodenvaihdetta 1969.
Norweigian Woodia löytyy vain mothers, stampers –koodeilla: 2RM, 2GT ja 2RR, 2GH. Ainakin nopealla tarkastelulla todettuna. Näistä kaikissa 2RM, 2GT varustetuilla on 2-puolen label vuosimallia 1969. Hyvin harvinaisesta virhepainamasta on siis kysymys. Muutama tuhat kenties.

Levyhyllyn UK-albumien virhepainamat:

Please Please Me, stereo: Väärät Dick James krediitit
Please Please Me, mono: Väärät Dick James krediitit
Please Please Me, mono: 2-puolen biisijärjestys sekaisin
With The Beatles, stereo: Jobete, GOTTA, DOMION, Wilson
With The Beatles, mono: Jobete, GOTTA
A Hard Day’s Night, stereo: I Should Have KNOW Better
A Hard Day’s Night, stereo: 2-puolella Songs From The Film “A Hard Day’s Night”
Beatles For Sale, stereo: I’m A LOSSER
Rubber Soul, stereo: NORWEIGIAN Wood
Rubber Soul, mono: Loud Cut
Revolver, mono: Tomorrow Never Knows remix 11
Revolver, stereo: I GOT To Get You Into My Life
SGT. Pepper, mono: 2-puolen etiketistä puuttuu kokonaan A Day In The Life
SGT. Pepper, mono: Fourth Proof –kansi
SGT. Pepper, stereo: “This Is A Mono Recording” stereokannessa
White Album, stereo: Rocky RACOON
White Album, stereo: NORTHERIN Songs
Yellow Submarine, stereo: Takannen flipbackista puuttuu G&L krediitit
Abbey Road, stereo: Takakannen omena-logo ei ole keskitetty
Hey Jude, stereo export: REVOLUTIONS, PAPER BACK WRITER (välilyönnit)
VI, stereo export: “SOLD IN U.K. SUBJECT TO RESALE…
Something New, stereo export: “SOLD IN U.K. SUBJECT TO RESALE…”
Something New, stereo export: 4. When I Get Home 4. Slow Down
The Beatles Second Album, stereo export: McCARTHY

Olikohan tuossa kaikki? Puutteita on vielä, mutta niitä on onneksi vain vähän. Tuosta puuttuu Help. Se lienee ainoa albumi, jossa ei ollut etiketti- tai sisältövirheitä, jollei lasketa sellaiseksi ylimääräistä pistettä lauseessa ”SOLD IN.U.K. SUBJECT TO…”. Ylimääräinen piste löytyy monista levyistä, eikä ollut pelkästään Parlophonen virhe. 


Yhtä kaikki, tässä VG kansissa MINT-kuntoinen, vuoden 1969 Rubber Soul.

Harvinaisuus: 3,5

Etupuoli

Takakansi

1-puoli, NORWEIGIAN Wood

1-puoli, NORWEIGIAN Wood

1-puoli, NORWEIGIAN Wood

2-puoli (without "SOLD IN U.K. SUBJECT TO RESALE...")

lauantai 7. joulukuuta 2013

John Lennon: Imagine -LP (Record Store Day release 2011) BOXED SET

US pressing 2011, Capitol


Samalta Tukholman reissulta käteen tarttui parin vuoden takainen Record Store Day:n Black Friday -julkaisu, jolla juhlistettiin John Lennonin Imaginen 40v. synttäreitä. Tätä on julkaistu tiettävästi 5000 kappaletta USA:ssa ja 500 kappaletta Englannissa ja muualla Euroopassa. Sinänsä ihme kun tällainen on jäänyt roikkumaan levykaupan seinälle. Keräsin sen talteen, vaikka levyhyllyn perusta onkin originaaleilla UK-painoksilla.
Boksithan ovat yleensä hienoja ja tässä on jopa pari vinyyliä. Imagine pitkäsoitto ja lisäksi valkoinen vinyyli, 6-biisinen 12” EP Imaginen sessioista. Mukana on myös samanlaiset postikortit kuin originaalissa aikanaan sekä juliste. 

Jätän toistaiseksi paketin muoveihin ja tutustun sen sisältöön joskus myöhemmin…

Harvinaisuus: 1++

Etupuoli

Etupuoli

Etupuoli

Record Store Day 2011

Record Store Day 2011

Takakansi

perjantai 6. joulukuuta 2013

Love Me Do / P.S. I Love You (EU/UK 7” picture disc)

EU (UK) pressing 2013 Rock Melon Music 7RMM1P

Tukholman tuliaisena tuli hankittua levyhyllyyn suhteellisen uunituore vinyylikuvasinglejulkaisu Love Me Do. EMI on jo aikanaan julkaissut 20v. juhlan kunniaksi kuvasinglen ja viimeisimpänä, tänä vuonna 50v. vinyylisinglen. Kyseessä ei nyt olekaan EMI:n tuote, vaan tämä julkaisu on tuloksena siitä, että useiden The Beatles-biisien tekijänoikeudet ovat loppuneet ja lisää on koko ajan loppumassa. Englannissa tekijäinoikeudet rajoittuvat 50 vuoteen. Love Me Do ja aikaisemmat Tony Sheridanin kanssa tehdyt levytykset ovat siis tavallaan kenen tahansa julkaistavissa. Suomessa tekijänoikeudet ovat muistaakseni vapautumassa vasta 70 vuotta taiteilijan kuoleman jälkeen.
Tämä on mielenkiintoista ja odottavalla kannalla olen, miten EMI yrittää saada läpi tämän ”epävirallisen” tuotannon loppumisen. Arvelisin, että jotain toimia on luvassa. EU:ssa asiaa ainakin jollain tasolla puidaan.
Kyseessä ei siis ole piraatti, vaan ihan luvallinen julkaisu. Single on lohkaisu pitkäsoitolta: I Saw Her Standing There. Ko. LP sisältää siis Tony Sheridanin kanssa levytettyä materiaalia ja tämän singlen molemmat raidat.
Julkaisumääräksi on ilmoitettu vain 1000 kpl ja tuote on suunnattu Englannin markkinoille. Tämä on arvatenkin myyntikikka. Olen varma, että lisää painetaan samaa vauhtia kun nämä menevät kaupaksi. Tämäkin kappale oli myynnissä ihan tukholmalaisen levykaupan hyllyllä.
Periaatteessa en hanki tällaisia levyhyllyyn, mutta menköön nyt tämä singlelaatikkoon muiden kuvalevyjen seuraksi. Sinne se sopii joukon jatkoksi. Tietenkin 7” vinyylikuvasingle on formaattina hieno.

Harvinaisuus 0++


1-puoli

2-puoli

2-puoli

perjantai 29. marraskuuta 2013

The Beatles’ Greatest Hits –LP (Sweden 1st pressing) MONO ver1

Sweden 1st pressing 1965, Parlophone PMCS306
XSTX 115-1 / XSTS 116-1
disc weight: 149g

Levyhyllyyn hankittiin se toinenkin versio ruotsalaisesta kokoelmasta The Beatles’ Greatest Hits. Vaikea sanoa kumpi näistä kahdesta on ensimmäinen ja kumpi toinen painos.
Levyhyllyyn aiemmin hankitun levyn etiketissä oli tekstejä:
“All Right Of The Manufacturer…”
“Skivan först publicerad 1965”

Kun taas tässä toisenlaisessa:
”Alla Rättigheter Förbehålles…”
”Skivan först publicerad 1965”
sekä lisäksi:
“Made In Sweden”
“33 1/3”
“Skandinaviska Grammophon Aktiebolaget”

Näillä eroilla lienee joku tarkoitus. Jos joku taho omaa syvällisempää tietoa, mielelläni kuulisin. Sikäli kun harvinaisuutta pitää vertailla näiden kahden eri painoksen välillä, niin tätä nyt hankittua on kyllä yleisimmin saatavilla. Tämän levyn sisäpussistakaan ei saa viitteitä siitä, onko kyseessä juuri 1965 ensimmäinen julkaisu. Voisi kuitenkin arvata, että ensimmäistä painosta on enemmän ja toista painosta valmistettiin hillitymmin. Levyt on painettu erilaisilla koneilla, uritus on huomattavan erilainen. Kun muuta parempaakaan ei ole, niin luotan painoon:
“All Right Of The Manufacturer…” 140g
”Alla Rättigheter Förbehålles…”   149g
Oletettavaa siis, että kevyempi vinyyli on 2. painos. Saattaisi olla. Kansissa ei ole eroa.


ver2 löytyy oikealla olevasta luettelosta...

Harvinaisuus: 2+

Etupuoli

Takakansi

Sisäpussi

Sisäpussi

1-puoli

2-puoli

1-puolen matriisi XSTX 115 -1