perjantai 29. tammikuuta 2016

Eleanor Rigby / Yellow Submarine (UK 2nd pressing) without SIUK

UK 2nd pressing 1969, Parlophone R5493
mothers, stampers: 12RPP, 11RLP
7XCE 18395-1 / 7XCE 18396-1
Sleeve: Parlophone

Pohjois-Englannista, tarkemmin ottaen Manchesterin ja Leedsin välimaastosta Huddersfieldistä, saapui odotettua postia Brittiläiseen tapaan, hyvin pakattuna ja lähetyksestä etukäteen informoituna. Manchesterissä ja Leedsissä olen käynyt, mutta ei tullut mieleen poiketa Huddersfieldiin. Ehkäpä menetin paljonkin..



Eleanor Rigby / Yellow Submarine -UK singleä painettiin kaksi kertaa ennen 1976 ilmestynyttä singleboksia. Levyhyllyyn on nyt saatu UK 1. painosta hieman harvinaisempi UK 2. painos. 

UK 1. painoksen variaatioita on peräti viisi ja niiden erot on lueteltu aiemmassa ER/YS –päivityksessä (ks. nimike blogin oikeasta laidasta). Erot eivät ole pelkästään marginaalisia kuten usein, vaan ER/YS -levyn tittelistä fonttikokoja löytyy peräti kolme ja neljännessäkin on sitten selkeästi poikkeava kun symboli ℗ on suurempi. Yhtyeen nimikin on kirjoitettu eri kokoisena. Vaikka selitys olikin edellisessä blokipäivityksessä, otan nyt kuvat levyhyllyssä olevista variaatioista. Kuvat selkeyttävät paljon, pelkkä teksti on hankalammin ymmärrettävä. Käydään tämä nyt läpi.


2. painoksen etiketti on sama kuin yhdessä 1. painoksen variaatiossa, mutta teksti “SOLD IN U.K. SUBJECT TO RESALE..” on jätetty pois, kuten verokoodikin.

Tässä on siis eri variaatiot ja niiden oletettu ilmestymisjärjestys:


UK 1. painos, ELEANOR RIGBY pienellä, Krediitit kolmella rivillä.
UK 1. painos. ELEANOR RIGBY suuremmalla, 
THE BEATLES leveämmällä, Krediitit kahdella rivillä.
UK 1. painos. ELEANOR RIGBY edellistä vielä leveämmällä. 
THE BEATLES vielä isommalla.
 Lennon-McCartney fontti vaihtunut yllättäen ja pilkku välissä. 
Krediitit kolmella rivillä.
UK 1. painos. ELEANOR kuten edellä. 
THE BEATLES taas hieman pienemmällä.
 Lennon-McCartney fontti vaihdettu takaisin.  
Krediitit taas kahdella rivillä. Symboli P tuli isommaksi.
UK 2. painos. 
Edellisen variaation loppuun asti hierottu etiketti pidettiin samana. 
SIUK-teksti poistettiin. 
KT-verokoodi löytyy ainoastaan deadwaxista, 
eli soittoalueen ulkopuolelta.  

Itse asiassa kun variaatioita itsekin katsoo noin peräkkäin ensimmäistä kertaa niin tulee mieleen, että mahtoi EMI:lla olla töissä pedantti insinööri, jolla oli aikaa hieroa erikokoisia tekstejä paikoilleen? Vai oliko se sitten niin, että ensimmäinen painos tehtiin melkoisessa kiireessä (hurja ennakkotilaus ja kysyntä aikanaan) ja kesken painatuksen etikettiä parannettiin? Niin se varmaan oli. Laatujärjestelmä vaati korjauksia ja niitä sitten tehtiin. Arvailua toki. 
Vaikka kyseessä on virallisesti vuoden 1969 painos, vaikuttaa kyllä siltä, että tämä on pikemminkin 1970-luvun alun painos. Sen voi huomata polo-kauluksesta, levyn keskireiän ympärillä. Polo ring ilmeisesti esiteltiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1972.

Vuoden 1969 Parlophonen painokset löytyy singleistä:

Help!
We Can Work It Out
Paperback Writer
Eleanor Rigby
Strawberry Fields Forever
All You Need Is Love
Lady Madonna

Lisäksi noista ainakin Helpistä ja Lady Madonnasta on tietynlaiset virhepainamat, joiden etiketti viittaa originaaliin UK 1. painokseen ja varsinainen vinyyli on kuitenkin polo ring 1970-luvulta. Ko. singlet löytyvät tämän blogin oikeasta laidasta, nimikkeiden alta. 
Varsin tylyä on todeta, että tämä ER/YS on levyhyllyn ensimmäinen 1969 Parlophonen painos, ellei lasketa noita virhepainamia. Jotenkin em. luetellut levyt ovat jääneet hankkimatta. Harvinaisia ovat kyllä ja hintahaitari vaihtelee enemmän kuin laki sallii. 

Harvinaisuus: 2+


Levyhyllyn Eleanor Rigbyt


A-puoli (tai siis ainakin olettamani A-puoli)


A-puoli


B-puoli, POLO-kaulus (1970's)


B-puoli

lauantai 23. tammikuuta 2016

Beatles For Sale –EP (UK 1st pressing)

UK 1st pressing 1964, Parlophone GEP8931 (4-pronger)
mothers, stampers: 2M, 3GD
7TCE860-1N/ 7TCE861-1N
Sleeve: Picture sleeve

UK 2nd pressing 1965-1968, Parlophone GEP8931 (solid centre)
mothers, stampers: 3AH, 2RH
7TCE860-1N/ 7TCE861-1N
Sleeve: Picture sleeve

Beatles For Sale -pitkäsoitto viipaloitiin kahteen EP-levyyn, kuten edeltäjänsäkin (AHDN). EMI halusi kaikki punnat kotiin, ei näihin muuta perustelua keksi. Mielestäni vinyyli-EP-levy on hienoin formaatti ikinä, joten hyvä niin. BFS EP-levyä seurasi siis BFS 2.
BFS on keräilymielessä hieman mielenkiintoisempi kuin AHDN –EP.
Kuten edeltäjänsäkin labelissa, ei fonttieroja tai edes erilaisia fontin kokoja vaan ainoastaan tekstien minimaalisia sijoitusheittoja toisiinsa. UK 1. painoksen variaatioita on neljä ja niiden keskinäiset erot ovat minimaalisia.
BFS-EP levystä löytyy sen sijaan melkoisen harvinainen solid centre. 1969 painosta ei koskaan tehty, vaan EP ilmestyi seuraavan kerran virallisesti vasta 1981, osana EP-boksia.
Kannet painoi Garrod & Lofthouse ja Buckland Printers. G&L flipback-kansia on kahta erityyppistä: pyöristetyllä kulmalla ja suoraviivaisella (diagonal flaps).

Ohessa siis Levyhyllyn BFS-EP:t. Normaali four-pronger ja solid centre. Kiinteän keskiön painos on hyvin harvinainen.

Harvinaisuus: 4-pronger 1,5-

Harvinaisuus: solid centre 2,5+

Levyhyllyn BFS-EP-levyt

Kannen etupuoli

Takakansi, G&L

Takakansi, G&L

1-puoli, 4-pronger

2-puoli, 4-pronger

1-puoli, solid centre

1-puoli, solid centre

2-puoli, solid centre

2-puoli, solid centre

2-puoli, solid centre

perjantai 22. tammikuuta 2016

Extracts From The Film A Hard Day’s Night –EP (UK 1st pressing) EJD

UK 1st pressing 1964, Parlophone GEP8920
mothers, stampers: 3OR, 2GP
7TCE832-1N/ 7TCE833-2N
Sleeve: Picture sleeve

Postia Englannista odotellessa, jatkuu UK EP-kartoitus. Pikkasen hämää kun tämän blogin oikeassa laidassa ei ole kaikkia UK-nimikkeitä, vaikka ne hyllyssä jossain muodossa ovatkin. Päätin siis täydentää samalla myös sitä.
UK AHDN ilmestyi pitkäsoiton lisäksi myös kahtena erillisenä EP-levynä (EMI halusi ottaa kaiken levy-yhtiölle kuuluvan rahan). Ensin tämä sinikantinen Exctracts FromThe Film A Hard Day's Night ja myöhemmin oranssikantinen Exctracts FromThe Album A Hard Day's Night. 

Se miksi oikeasta laidasta puuttuu nimikkeitä, tarkoittaa aika usein sitä, että hyllystä puuttuu joku sellainen, jolla olisi jonkinlainen merkittävämpi keräilystatus. Sininen AHDN –EP on melkoisen tavallinen ja helposti saatava originaali. Tämän EP-levyn harvinaisia UK-painoksia tai variaatioita on vaikea hakea, sillä sellaisia ei ole. Levyn painosmäärä lienee niin suuri aikanaan, ettei tästä koskaan katsottu tarpeelliseksi painaa solid centreä (kiinteä keskiö) tai 1969 painosta ilman SIUK-tekstiä. Originaalin painoksen jälkeen levyä painettiin virallisesti EP-collection-boksiin vasta vuonna 1981. Tietty epäilys minulla on, että 70-luvun puolivälissä saatettiin painaa joku pieni erä, sitä ei ole virallisesti tietääkseni vahvistettu.
UK 1.painoksen variaatioita on peräti kahdeksan. Erot niiden välillä ovat minimaalisia, ei fonttieroja tai edes erilaisia fontin kokoja vaan ainoastaan tekstien minimaalisia sijoitusheittoja toisiinsa.
Pakko sanoa ääneen tosiasia, että lähes mahdoton tehtävä saada ne kaikki. 

Tämän EP-levyn kantta painoivat molemmat “hovitoimittajat” eli Garrod & Lofthouse ja Ernest J. Day Co. Itse asiassa, jos en väärin muista niin EJD ei painanut minkään muun The Beatles EP:n kantta. Vain tätä siis, ehkäpä G&L resurssit olivat rajalliset juuri tässä tapauksessa. Arvelua vain.
G&L takakannen flipback on pyöristämätön, suoraviivainen ja EJD pyöristetty. Voisi jopa kuvitella sen olevan toisinpäin. en osaa sanoa kumpi on harvinaisempi, mutta uskaltaisin arvata, että EJD. 

Yhtä kaikki, tässä siis EJD kansi ja sisällä varsin hienokuntoinen EP-levy. Neljännessä kuvassa näkyy erityisen selvästi matriisi, jopa jollain tavalla mothers/stampers-koodi ja KT-verokoodi. Joskus kun turhaan yrittää saada terävää kuvaa matriisista tai soittoalueen ulkopuolelta, niin saattaa turhautua. Sitten kun ei yritä mitään niin siellä ne ovat korostettuna. Kuvaaminen ei ole mun juttu.

Harvinaisuus: 1++


Kannen etupuoli

Takakansi

Takansi, EJD pyöristetty kulma

1-puoli, matriisi näkyvissä

1-puoli

2-puoli

2-puoli, verokoodi KT

perjantai 1. tammikuuta 2016

Beatles For Sale No.2 –EP (UK 1st pressing)

UK 1st pressing 1964, Parlophone GEP8938
mothers, stampers: 4L, 3GG
7TCE874-1 / 7TCE875-1
Sleeve: Picture sleeve

Joulun välipäivinä oli aikaa tarkastella singlelaatikoita. Levyhyllyn UK EP-osasto näyttää toden totta kyllä aika ohuelta. Siihen on ainakin osasyynä se, että allekirjoittanutta ei ole toistaiseksi kovinkaan paljon jaksanut kiinnostaa vuoden 1969 tai sen jälkeiset EP-painokset, vaikka niidenkin joukossa on toki harvinaisuuksiakin. Pitää aktivoitua tämänkin suhteen. Hankittavaa kun muutenkin aina riittänyt, niin joku osasto jää väistämättä vähemmälle.

Beatles For Sale No.2 oli aikanaan kovin tylsä julkaisu siinä mielessä, että biisit olivat suoraan puoli vuotta aiemmin ilmestyneeltä pitkäsoitolta. Keräilymielessä julkaisu on taas kohtuullisen mielenkiintoinen. BFSN2 ilmestyi lähellä siirtymävaihetta, jolloin etikettiä kiertävä teksti “THE PARLOPHONE CO. LTD…” vaihtui “THE GRAMOPHONE CO. LTD…” –alkuiseksi.

Täydellinen BFSN2 UK 1964-1969 diskografia on seuraavanlainen:

1. painos: etikettiä kiertää “THE PARLOPHONE CO. LTD…”. SIUK. Tästä on kaksi variaatiota
2. painos: etikettiä kiertää “THE GRAMOPHONE CO. LTD…”. SIUK. Tästä on kaksi variaatiota ja toisesta niistä myös kiinteän keskiön versio.
3. painos: etikettiä kiertää “THE GRAMOPHONE CO. LTD…”, teksti “SOLD IN U.K. SUBJECT TO RESALE…” on poistettu (1969). Myös tästä on kaksi erilaista variaatiota.

Kokonaismäärä on siis seitsemän erilaista. Ei loppujen lopuksi kuulosta kovin vaikealta. Harvinaisin näistä on ilman muuta kiinteän keskiön UK 2. painos. Sen painosmäärä on melkoisen pieni.

Harvinaisuus: 2-



Kannen etupuoli

Takakansi

1-puoli

2-puoli

2-puoli, KT-verokoodi