lauantai 8. joulukuuta 2012

Extracts From The Album A Hard Day’s Night -EP (UK 1st pressing)

UK  1st pressing 1964, Parlophone GEP8924
Matrix: 7TCE850-1N / 7TCE851-1N
mothers, stampers: 1RA / 2GH

Matrix: 7TCE850-1N / 7TCE851-1N
mothers, stampers: 2GO / 1R

Aikaisemmin ilmestyneitä EP-levyjä jonkin verran harvinaisempi on ”Extracts From The Album A Hard Day’s Night”. Julkaisu oli tietyllä tavalla epäonnistunut ja se jäikin aikanaan siihen asti huonoimmin myyneeksi The Beatles-äänitteeksi.

Hieman ennen tätä levyä ilmestyi vielä EP “Extracts From The Film A Hard Day’s Night”. Nämä molemmat EP:t ilmestyivät noin 4-5 kk A Hard Day’s Night –pitkäsoiton jälkeen. EP-levyillä ei ollut mitään uutta materiaalia, joten tämä jälkimmäinen pysyi listoilla vain 9 viikkoa. Listasijoitus oli korkeimmillaan 7. Epäonnistuminen johtui siis ajoituksen lisäksi siitä, että sisältö oli jo tuttua LP:ltä sekä epäilemättä myös tosiasiasta, että kohta alkoi olla EP-levyjen taru muutenkin lopussa.

Tässä levyhyllyn kaksi hieman erilaista UK 1. painosta. Eroa on kannen värityksen, flipbackien ja etiketin osalta. Uudempi hankinta on MINT-kuntoinen tai ainakin hyvin lähellä sellaista.
Molempien kansien suuaukko sijaitsee sivussa, kuten muissakin 60-luvun EP-levyissä. 70-luvun painoksissa suuaukko on ylhäällä. Toisesta kannesta puuttuu selkämyksen flipback. Voisi jotenkin kuvitella sen olevan siten näistä kahdesta tuoreempi. Toisaalta etiketin virheet juuri tässä levyssä ovat sen kaltaisia, että jälkimmäisessä ne näyttäisivät olevan keskitetty paremmin kohdalleen. Etiketit erottuvat toisistaan parhaiten tekstien ”EXTENDED PLAY”, ”GEP8924” ja levypuolimerkintöjen ”1” sekä ”2”- keskittämisestä keskenään.

6412 G & L viittaa joulukuuhun 1964. Kyseessä siis vuosi ja kuukausi, sekä kansien painajan tunnuskirjaimet.

Harvinaisuus: 1,5- (MINT-kuntoinen: 2)

Etupuoli

Takakansi (two flipbacks)

Garrod & Lofthouse

A-puoli

B-puoli

Etukansi (tummempi oranssi)

Takakansi (3 flipbacks)

Garrod & Lofthouse

Takansi

A-puoli

B-puoli

KT-verokoodi

2-puolen matriisinumero