XEX 421-1N, XEX422-1N
mothers, stampers 2GM / 1L
The Parlophone CO.LTD…
Northern Songs credits
Emitex innersleeve
Ernest J Day – sleeve
“Photo: Angus McBean” letter P starts end of “songs” letter s
disc weight: 168gTekstiä muokattu ja kuvat uusittu 28.6.2013
Kokoelmiin kirjattu vielä yksi Please Please Me Gold-Black-painos. Tässä ei ole eroa aikaisempaa kokoelmassani olleeseen Northern Songs-versioon muuta kuin painossa 2g, joka saattaa mennä ainakin osittain mittausvirheen piikkiin. Toinen monopainos joka tapauksessa painaa 11-17g enemmän kuin ensimmäinen.
Lisäksi tässä kappaleessa on MZT-verokoodi näkyvissä 2-puolen etiketissä, keskireiän ympärillä. Aiemman levyn verokoodin ollessa MT.
Levyhyllyn Gold-Black monojen harvinaisuusarvio 3,5 on kyllä hieman yläkanttiin näin jälkeenpäin mietittynä, siispä pudotankin tämän levyn arvoon 3+. Grooved -versio sen sijaan on kyllä tasoa 3,5+. Toisaalta on arveltu, että Northern Songs-versio olisi harvinaisempi kuin Dick James -virheellä varustettu 1. painos.
Jos katsoo arvostettua keräilijöiden kirjaa Record Collector's Rare Record Price Guide, siinä on määritelty kaikki mono Gold-Blackit samanarvoiseksi. Itse olen sitä mieltä, että koko opus antaa suhteellisen virheellisen kuvan arvokkaimmista The Beatles levyistä. Ensinnäkin kirjan hinnat ovat paljon alempia, kuin mitä todellisuudessa joutuu maksamaan ja toiseksi, kovin puutteellinen. Jos haluaa pitää kattona kirjan esittämiä hintoja, ei saa hankittua yhtään levyä ainakaan huutokaupoista.
Kirja on tietenkin vain suuntaa antava, sillä kaikki harvinaiset mothers / stampersit ja monet etikettivariaatiot sekä virhepainamat jätetään ottamatta huomioon. Eihän sitä voisikaan painaa kirjaan kaikkia sellaisia detaileja. Siis sellaiseen kirjaan, missä on pääosin kaikki UK-keräilylevyt eri artisteilta mahdutettuna noin 1300:n sivuun.
Jos poimii jotain esimerkkejä, yksi karkeimmista virheistä on mielestäni se, että Something New -export virheellisellä "SOLD IN UK SUBJECT TO RESALE..." -tekstillä olisi halvempi kuin tämä gold-black mono. Ainakaan tässä ei hinta ja harvinaisuus kohtaa. Lisäksi opus ei tunne VI-exportin vastaavaa virhepainamaa ollenkaan.
Luokittelen 1969 yhden laatikon cpcs-exportit harvinaisuudella 3, kun taas kirjan mukaan hinta olisi vain viidenneksen gold-black monosta. No, tietenkin totta, että exportin saa halvemmalla jos kyseessä olisivat uudenveroiset levyt. Gold-blackithän ovat pääsääntöisesti aika kuluneita ja uudenveroisen hankkiminen on lähes mahdotonta. 1/5 ei ole kuitenkaan oikea suhde. Erityisesti 1969 yhden EMI-laatikon Abbey Road -exportin arvo on todellakin jotain muuta kuin viidenneksen verrattuna PPM G-B:iin. Omalla luokituksella lasken ne tismalleen saman arvoisiksi.
Esimerkkejä olisi jokaisen levyn kohdalle, mutta jätetään tarkempi vertailu toiseen kertaan tai tapauskohtaiseksi, tarpeen mukaan.
Ei silti pidä liikaa arvostella RC:n opusta ja siihen tehtyä satsausta. Saa siitä ainakin aika hyvän kuvan, mitä mieltä jonkun sortin asiantuntijat ovat ja jarruttaahan kirjan alakantissa olevat hinnat ainakin osaa levykauppiasta sortumaan huikeaan ylihinnoitteluuun. RC:n luoma kuntoluokitus on parasta, mitä on keksitty.
Levyhyllyn Gold-Black monojen harvinaisuusarvio 3,5 on kyllä hieman yläkanttiin näin jälkeenpäin mietittynä, siispä pudotankin tämän levyn arvoon 3+. Grooved -versio sen sijaan on kyllä tasoa 3,5+. Toisaalta on arveltu, että Northern Songs-versio olisi harvinaisempi kuin Dick James -virheellä varustettu 1. painos.
Jos katsoo arvostettua keräilijöiden kirjaa Record Collector's Rare Record Price Guide, siinä on määritelty kaikki mono Gold-Blackit samanarvoiseksi. Itse olen sitä mieltä, että koko opus antaa suhteellisen virheellisen kuvan arvokkaimmista The Beatles levyistä. Ensinnäkin kirjan hinnat ovat paljon alempia, kuin mitä todellisuudessa joutuu maksamaan ja toiseksi, kovin puutteellinen. Jos haluaa pitää kattona kirjan esittämiä hintoja, ei saa hankittua yhtään levyä ainakaan huutokaupoista.
Kirja on tietenkin vain suuntaa antava, sillä kaikki harvinaiset mothers / stampersit ja monet etikettivariaatiot sekä virhepainamat jätetään ottamatta huomioon. Eihän sitä voisikaan painaa kirjaan kaikkia sellaisia detaileja. Siis sellaiseen kirjaan, missä on pääosin kaikki UK-keräilylevyt eri artisteilta mahdutettuna noin 1300:n sivuun.
Jos poimii jotain esimerkkejä, yksi karkeimmista virheistä on mielestäni se, että Something New -export virheellisellä "SOLD IN UK SUBJECT TO RESALE..." -tekstillä olisi halvempi kuin tämä gold-black mono. Ainakaan tässä ei hinta ja harvinaisuus kohtaa. Lisäksi opus ei tunne VI-exportin vastaavaa virhepainamaa ollenkaan.
Luokittelen 1969 yhden laatikon cpcs-exportit harvinaisuudella 3, kun taas kirjan mukaan hinta olisi vain viidenneksen gold-black monosta. No, tietenkin totta, että exportin saa halvemmalla jos kyseessä olisivat uudenveroiset levyt. Gold-blackithän ovat pääsääntöisesti aika kuluneita ja uudenveroisen hankkiminen on lähes mahdotonta. 1/5 ei ole kuitenkaan oikea suhde. Erityisesti 1969 yhden EMI-laatikon Abbey Road -exportin arvo on todellakin jotain muuta kuin viidenneksen verrattuna PPM G-B:iin. Omalla luokituksella lasken ne tismalleen saman arvoisiksi.
Esimerkkejä olisi jokaisen levyn kohdalle, mutta jätetään tarkempi vertailu toiseen kertaan tai tapauskohtaiseksi, tarpeen mukaan.
Ei silti pidä liikaa arvostella RC:n opusta ja siihen tehtyä satsausta. Saa siitä ainakin aika hyvän kuvan, mitä mieltä jonkun sortin asiantuntijat ovat ja jarruttaahan kirjan alakantissa olevat hinnat ainakin osaa levykauppiasta sortumaan huikeaan ylihinnoitteluuun. RC:n luoma kuntoluokitus on parasta, mitä on keksitty.
Harvinaisuus: 3+
 |
| Etupuoli |
 |
| Takakansi |
 |
| 1-puoli |
 |
| 2-puoli |
