perjantai 4. lokakuuta 2013

Help -LP (UK 2nd pressing) SMALL stereo

UK 2nd pressing 1965-1968, Parlophone PCS3071
Mothers, stampers: 3OT, 1MA
YEX168-1 / YEX169-1 
disc weight: 145g

Levyhyllyä täydennetään melko harvinaisella HELP! albumilla ja sen yhdellä stereo-painosversiolla. Levyssä tai etiketissä ei ole sinänsä mitään erityistä, mutta kannessa on. Etupuolen kannen teksti ”stereo” on mallia pieni. Normaaleissa 1.-2. painoksissa se on keskikokoinen ja outline-tyyppiä, eli vain ääriviivat ovat mustalla. Kannen ”small stereo” ajoittuu vuosille 1966-1969. 
Tämänlaisia Help!-kansia on tavattu hintalapulla $2.50, josta voidaan päätellä, että ainakin osa toimitettiin USA:n armeijan tukikohtiin. Kyseessä on siis tavallaan epävirallinen export-painos. On todennäköistä, että näitä levyjä toimitettiin pitkin Eurooppaa samalla tavoin kuin virallisiakin exportteja. Small stereo ei tietenkään ole poikkeuksellinen kaikissa albumeissa, mutta Helpissä se on.
Etiketissä on pieniä eroja levyhyllyn kahteen aikaisempaan albumiin verrattuna. Kaikki kolme ovat erilaisia. Erot rajoittuvat etiketin tekstien (YEX.168) ja p1965 sijoitteluun sekä biisin ”I Need You” symbolin ”*” sijoitukseen. Ensimmäisessä painoksessa se on biisin jälkeen ja myöhemmissä painoksissa ja variaatioissa se on ennen järjestysnumeroa ja biisiä I Need You. Näiden välissä fontti oli välillä vaihdettu Sans-Serifistä Times New Romaniin ja sitten taas takaisin.
Tässäkin etiketissä on 1-puolella pieni virhe: ”SOLD IN.U.K. SUBJECT TO…”, eli ylimääräinen piste sanan ”IN” jälkeen. Verokoodia ei tästä levystä löydy sitten millään. Olisin toivonut tämän olevan harvinainen PX. Sellaista en kyllä ole nähnyt ikinä. Se ettei tässä ole tavanomaista KT-verokoodia voi ehkä kertoa siitä, että levy oli tarkoitettu jonnekin muualle kuin Englannin markkinoille. Ei se kuitenkaan ainutlaatuista ole, että verokoodi puuttuu.
Exporttien luokkaa en usko tämän painosmäärän olevan, joten harvinaisuus arvioidaan alemmaksi.

Harvinaisuus 2+


Etupuoli

Etupuoli

Takakansi

1-puoli

1-puoli, "SOLD IN.U.K. SUBJECT..."

2-puoli